Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Valtimonteatteri!
 |
| kuva: Heidi Bergström |
Minähän en ole ikinä ennen nähnyt monologia. Muutama esitys on kiinnostanut mutta kun en ole kuitenkaan sitten mennyt. Nyt kuitenkin istuttiin äidin kanssa Valtimonteatterin katsomoon Taistoa katsomaan.
Taistoa kuvaillaan niin, että se on "indie-hengessä toteutettu kulttiesitys teatterin tekemisestä Suomessa vuonna 2016." Ja näinhän se on. Lavalla on Karlo Haapiainen joka oli minulle uusi mutta mieluinen tuttavuus. Alussa hän kiertää lavaa hiljaa eikä puhu mitään, eikä puhu yleisökään. Sitten esitys lähtee kunnolla käyntiin ja yleisö on ihan mukana, nauraa ja hymähtelee myöntelevästi.
Lavalla tulee esiin teatterijuttuja ja -kliseitä, niille haistatellaan ja naureskellaan hyväntuulisena ja välillä tuohtuneena. Esitys pitää tiukasti otteessaan ja silmät seuraavat esiintyjän tekemisiä herkeämättä. Yleisölle kerrotaan juttuja joihin pitää reagoida, yleisöltä kysellään ja yleisöä ihmetellään. Mekö tulimme tätä katsomaan vapaaehtoisesti? Teatteriin? Kamalaa.
Lavalla nähdään myös esitystreenejä ja tarkkaa golfia, perunateatterin jäsenet lentelevät ja tehdään monologi, se on kuningaslaji. Niin tuntuu olevan, sanoisin minäkin ensimmäisen monologikokemukseni jälkeen. Olen iloinen että se oli tämä esitys.
Karlo Haapiainen on lavalla tosi hyvä. Ilmeikäs, pitää yleisön otteessaan ja saa yleisöstä esiin reaktioita. Hän pitää esityksen kasassa ja vie tarinaa luontevasti eteenpäin. Hyvä että uskalsin hengittää kun lavalla oli hiljaista, koska hiljaisuus kuului siihen hetkeen kuten nauru johonkin toiseen hetkeen.
Kun esitys alkoi lähestyä loppua, olisin voinut katsoa sitä vielä kauemminkin. Loppu sai hymyilemään, loppuuko tämä nyt, kumartaako se vai ei? Hymy huulilla istuin muutenkin melkein koko ajan, hyväntuulinen vaikkakin kriittinen monologi tämä oli.
Kyllä siis. Tykkäsin tästä oikein paljon, kiitos onnistuneesta esityksestä Taiston porukalle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti