tiistai 26. tammikuuta 2016

Sokeat linnut (Ursula Poznanski)


Ostin Ursula Poznanskin Sokeat linnut Suomalaisen kirjakaupan alesta joulun jälkeen, sillä se oli myynnissä todella pieneen hintaan ja vaikutti mielenkiintoiselta. Sokeat linnut on Poznanskin kirjoittaman sarjan kakkososa, itsenäinen sellainen. Sarjan ensimmäinen osa, Vii5i, siirtyi tämän luettuani heti lukulistalle.

Sokeat linnut kertoo Salzburgin rikospoliisissa etsivänä työskentelevän Beatrice Kasparyn työstä hänen alkaessaan selvittää kahden ihmisen kuolemaa. Leirintäalueelta löytyneet mies ja nainen ovat täysin erilaisia, mutta kuolleet yhdessä. Heitä yhdistää myös Elävä runous niminen ryhmä Facebookissa. Ryhmän jäsenet jakavat runoja ja valokuvia toisilleen. Miten kaunista ja herkkää. Kunnes ei enää ole, sillä pian kuolee seuraava runoryhmän jäsen.

Alussa lukukokemusta häiritsi viittaukset edelliseen kirjaan, Viiteen, tai ainakin Beatricen edellisiin tapauksiin viitattiin, en nyt tiedä, tapahtuivatko ne Viidessä, mutta kirjan edetessä ne vähenivät ja lukeminenkin helpottui. Kirja parani muutenkin loppua kohti, alussa tarina eteni hitaasti ja hiukan katkonaisesti, mutta pian sain juonen päästä kiinni. Juoni on rakennettu sellaiseksi, että se väkisinkin koukuttaa lukijan. Minä yritin koko ajan arvailla, kuka on murhaaja, mutta en arvannut. Olipa yllättävä loppu siis! 

Hahmot eivät oikein erottuneet edukseen, olivat he ihan mielenkiintoisia, mutta jotenkin "persoonallisuus" tai jokin puuttui. Erotti kyllä, kuka on päähenkilö ja kuka sivuhahmo, mutta henkilöiden luonteet jäivät hiukan tapahtumien varjoon. Tämä saattaa tietenkin johtua siitä, että heidät on esitelty luultaasti tarkemmin edellisessä kirjassa. Lempihahmoikseni nousivat kuitenkin Florin, Stefan ja Nikola. Monenlaisia heppuja kirjassa kuitenkin pyöri, ja keskustelut hahmojen välillä olivat paikoitellen oikein kivaa luettavaa.

Koko runoryhmä oli ihastuttavasti rakennettu, ja facebook-keskustelut toimivat loistavasti. Ja harvoin sitä näin montaa runoa mistään lukee "vapaaehtoisesti" (tykkään siis runoista, en vain lue niitä paljoa), joten pisteitä kirjalle myös siitä. Ja hienosti oli runot myös valittu, sopivat oikein hyvin koko rikoskuvioon. 

Kaiken kaikkiaan lukukokemus oli hyvä, varsinkin kun parani kirjan puolivälin jälkeen. Alkupuoli oli hiukan tylsä ja eteni hitaasti, mutta lopun yllätyksellisyys ja mielenkiintoisuus paikkasivat tätä hyvin. Poznanski kirjoittaa koukuttavasti ja kuvailee hyvin tapahtumia. Ehdottomasti luen lisääkin hänen kirjojaan, seuraavaksi siis Vii5i lukulistalle. 

Kannattaa lukea tämä, koukeroista rikoskuviota ja dekkaritarinaa, jos ei parhaimmillaan, niin ainakin lähellä!