perjantai 5. joulukuuta 2014

Joululuukku 5

Tänään onkin vuorossa vähän niinkuin MyDay, kerron tästä päivästä muutaman kuvan kera.


Aamulla herättelin kameraa, katsoin että on muistikortit sun muut mukana ja pakkasin sen laukkuun. Vetäisin vaatteet niskaan ja söin aamupalan, sitten äiti kiharsi mun hiukset. Nakkasin loput kamat pusseihin ja lähdettiin koulua kohti.

Koulussa ensimmäisenä oli lipunnosto josta lähdettiin ysikulkueena sankarihaudoille. Siellä laskettiin seppele ja laitettiin kynttilät, sitten takaisin koululle ja vaatteiden vaihto. Sain mekon ilman taistelua, Vilman avustuksella, päälle ja olin valmis syömään. Ruuan jälkeen katsottiin Vuonna 85 elokuva ysien kesken. Leffan jälkeen vuorossa olikin itsenäisyyspäivän tanssit (yseille siis) ja sinne vei minunkin tieni. Tanssahtelin yhden valssin, teksasin ruusun ja letkiksen. Hauska koulupäivä oli, outoa ajatella että seiskalla on ihastellut ysejä jotka mekot ja puvut päällä liihottaa tapahtumasta toiseen ja nyt on itse siellä ysinä.

mekko on Haloselta
Koulun jälkeen tulin kotiin, söin ja otettiin hevoset sisälle. Sitten lähdettiin vielä keilaamaan Järvenpäähän. Keilaaminen ei ikinä ole ollut mikään mun juttu, eikä ollut nytkään. Keilausaikaa oli varattu kaksi tuntia, se oli hyvä, koska mulla sujui vasta viimeiset puoli tuntia :D Aluksi meinasin ärsyyntyä koko hommaan, typerät keilat pysyivät pystyssä kuin liimattuna eikä pallo ikinä päätynyt niiden luo. Lopulta sain kuitenkin vähän tuntumaa hommaan ja olihan se ihan mukavaa ajanvietettä. Kyllä varmasti uudelleen keilailen jos tulee tilaisuus.




Autossa matkalla kotiin kirjoittelin toiseen blogiini ja tuijottelin pimeää joulukuuta. Toivon, rukoilen ja uskon että valkoinen joulu tulee. Sen on vaan pakko tulla.

Hyvää viikonloppua, joulunodotusta ja itsenäisyyspäivää kaikille!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti