lauantai 24. helmikuuta 2024

Kuninkaan puhe @ Lahden kaupunginteatteri


kuvat © Tommi Mattila

Näin Kuninkaan puheen 10.2.

Bertie (Teemu Palosaari) kärsii änkytyksestä, joka hankaloittaa montaa asiaa elämässä, niin arjessa kuin virallisissa asioissa. Eikä hän voi oikein vaihtaa ammattiakaan – Bertie kun on Englannin kuninkaan Yrjö V:n (Aki Raiskio) poika. Kun näyttää siltä, että isän terveys heikkenee nopeasti ja isoveli David (Joni Lepomäki) keskittyy lähinnä romanssiinsa amerikkalaisen Wallis Simpsonin (Saara-Elina Partanen) kanssa, on Bertien otettava yhä enemmän edustustehtäviä hoitaakseen. Ja sehän tarkoittaa, että puheita olisi pidettävä ja kuninkaallisten neuvonantajien kanssa keskusteltava monenlaista. Vaimo Elisabeth (Laura Huhtamaa) seuraa Bertien kamppailua tämän rinnalla ja kertoo uutisen: hän on löytänyt puheterapeutin, jonka palveluksia voisi kokeilla. Kun Lionel Logue (Tapani Kalliomäki) sitten alkaa työskennellä yhdessä Bertien kanssa, hänen metodinsa vaikuttavat melko kummalliselta. Pikku hiljaa miesten välille kuitenkin syntyy ystävyys, joka voittaa luokkarajat. Mutta kun tulee Bertien elämän tärkeimmän puheen aika, kantaako hänen äänensä?

Ai ettien että, tällaista on teatteri parhaimmillaan! Kuninkaan puhe oli kevään tärppilistallani ensimmäisellä paikalla ja ehdottomasti se esitys, jonka näkemistä odotin tässä alkuvuodesta eniten. Eikä turhaan tarvinnut odottaa, Lahti tarjoilee jälleen äärimmäisen onnistunutta laatudraamaa. Monet suosikki-puheteatteriesityksistäni olen saanut nauttia Lahden kaupunginteatterissa, ja noiden hienojen kokemusten rinnalle nousee myös tämä Tommi Kainulaisen ohjaama Kuninkaan puhe. Suurella lämmöllä ja ymmärryksellä, taitavasti ripotellulla ja hyväntuulisella huumorilla sekä ihmisiä tarkasti ja hienovireisesti katsovalla otteella ohjattu esitys koskettaa, viihdyttää ja lämmittää sydäntä. Monarkia, luokkaerot ja yhteiskunta ovat jatkuvasti mukana, mutta keskiössä ovat ihmisten tarinat. Miten pärjätä maailmassa, joka tuntuu vain lyttäävän ja tuomitsevan? Kun oma perhekin tiuskii ja naureskelee, on äärimmäisen vaikea luottaa muihin, olivat he ketä tahansa. Ja jos sitten luottaa ja huomaa tehneensä virheen, kuinka moni kärsii? Mutta koskaan ei voi tietää, jos luottamus avaisikin oven uusiin mahdollisuuksiin ja ystävyyteen. Näitä teemoja ja monia muita Kuninkaan puhe käsittelee tunnistettavasti ja samaistuttavasti, koskettavalla tavalla. Kainulaisen ohjauksessa mennään syvälle epävarmuuksiin, vastuisiin, pelkoihin ja toiveisiin, ja kaikki tapahtuu upean vaivattomasti. Mitään ei tehdä liikaa, vaan esitys luottaa tarinaan ja antaa sen kantaa.

Milja Ahon lavastus lienee yksi hienoimmista, jonka olen Juhani-näyttämöllä nähnyt. Eleganttia, tyylikästä, isoa ja majesteettista – juuri sellaista kuin kuninkaalliseen tarinaan sopii. Ja sitten kodikasta, arkisen rentoa ja eletyn näköistä tunnelmaa Lionelin vastaanotolla. Lavastus keskustelee hienosti myös tarinan kanssa, ja toimii erinomaisesti erityisesti silloin, kun Bertie on isojen kulissien keskellä yksin. Yksityiskohtia on paljon, ja myös ne osaltaan tukevat tarinaa ja ovat välillä juonen kannalta hyvinkin tärkeitä, kuten lentokoneiden pienoismallit. Riikka Aurasmaan pukusuunnittelu on samaan tapaan sekä eleganttia että arkisempaa, ja tukee luokkayhteiskunnan kuvausta onnistuneesti. Erityisesti kuninkaallisen perheen asut ovat upeita, pidän aina arvokkaista ja koristelluista vaatteista ja sellaisia tässä näytelmässä riittää. Harri Peltosen valosuunnittelu luo tunnelmia ja tilanteita sujuvasti, ja löytää jylhästä lavastuksesta hienosti valon ja varjon paikkoja. Visuaalisuus kokonaisuudessaan on varsin komeaa, ja näyttämökuvassa riittää ihasteltavaa. Vaihdot lavasteiden välillä menevät myös hyvin sujuvasti.

Teemu Palosaari kantaa ison roolinsa upealla herkkyydellä, ja tuo kaikkeen tekemiseen monitasoista ja vilpitöntä läsnäoloa. Roolityö on hieno, ilmeet ja eleet hillittyjä ja arvokkaita kuten kuninkaalliselle kuuluu. Mutta välillä pintaan nousee kaikki tukahdutettu, epävarmuudet ja ärsytys ja epätoivo, ja nämä ovat minulle kaikista koskettavimpia hetkiä. Joko nämä, tai sitten se, miten raskas on Bertien taakka ja miten aidosti Palosaari sen lavalle tuo. Kokonainen kansakunta harteilla, ei se ole kenellekään helppoa. Roolityö kasvaa kohtauksesta toiseen hienosti, ja tapa, jolla Palosaari näyttää Bertien kokemuksen kaikesta tapahtuvasta, on vakuuttava. Upea rooli, koskettava, samaistuttava ja kokonainen. Tapani Kalliomäki Lionelin roolissa on sydämellinen ja lämmin, hän tuo luontevasti rooliinsa leppoisaa hyväntuulisuutta. Lionel on tarkka huomaamaan asioita, mutta hänen tapansa ratkaista ongelmia ja käsitellä tapahtumia lähtee positiivisuudesta, ei hermostumisesta tai ahdistumisesta, ja tämän Kalliomäki näyttelee erinomaisesti. Se, miten Bertien ja Lionelin ystävyys vahvistuu, ja miten Lionel tukee Bertietä tämän huolissa, on suosikkijuttuni esityksessä. Ystävyys ylipäätään on ihana teema tarinoissa käsiteltäväksi, mutta se vähän jää muiden ihmissuhteiden varjoon. Monessa tarinassa toki on ystävyyttä, mutta enemmän sivu- kuin pääjuonena. Kuninkaan puheessa sen sijaan ystävyys on se voima, joka tarinaa ajaa, ja tuon ystävyys on lavalla kauniisti kuvattu. Sydän meinasi sulaa monessa kohtaa, kun miesten välille vähitellen kehittyi aina vain vahvempi luottamus. Palosaaren ja Kalliomäen näyttelijäntyö on loistavasti vireessä tunnelman hiuksenhienoihin muutoksiin, Bertien ja Lionelin suhteen sävyihin ja sen näyttämiseen, miten kaksi eri taustoista tulevaa, erilaista ihmistä voivat olla toisilleen juuri oikeat ystävät juuri oikealla hetkellä.

Laura Huhtamaa tekee vahvan roolin Elisabethina. Hienovaraisessa roolityössä on voimaa ja haavoittuvuutta, Huhtamaa näyttelee taitavasti tulevan kuningattaren kasvun tarinan aikana. Miehensä rinnalla väsymättä tukena oleva Elisabeth käy itsekin läpi myllerrystä, kun kuningattareksi tuleminen vaikuttaa yhä ajankohtaisemmalta. Huhtamaan roolityössä on lempeyttä ja lämpöä sekä viisautta ja itsevarmuutta, joka tasapainottuu tulevaisuuteen liittyvien kysymysten painolla. Hieno rooli. Krista Putkonen-Örn tekee koskettavaa työtä Lionelin vaimon Myrtlen roolissa. Maanläheinen ja härkevä Myrtle on seurannut miestään Australiasta Englantiin, mutta vaikka hän onkin Lionelin unelmien puolella, kaipaa Myrtle kotiin. Ystävyysteeman lisäksi Kuninkaan puheessa on vahvasti myös teemana parisuhde ja pariskunnat, ja kolmen pääparin erilaisuus on taiten tuotu lavalle. Bertien ja Elisabethin vastuuntuntoisuus, huoli ja epävarmuus tulevasta ja vahva keskinäinen luottamus ja toisen tukeminen heijastuu sekä Lionelin ja Myrtlen rakkaudentäyteiseen, mutta välillä erilaisista asioista haaveilevaan liittoon että Davidin ja Wallisin hauskanpitoa ja huolettomuutta arvostavaan, mutta ilmeisen todelliseen rakkauteen perustuvaan yhteiseloon. Ihmissuhteiden monet tasot ovat näyttelijöiden roolitöissä uskottavia ja onnistuneesti tulkittuja.

Joni Leponiemi tekee mainion roolin prinssi Davidina, jota välillä tekee mieli kannustaa mutta joka sitten pilkkaa Bertietä ja menettää siinä samalla kyllä kaiken sympatiani. Ei ole helppo Davidin tilannekaan, mutta ei se ainakaan veljeä kiusaamalla parane. Oikein hyvä roolityö, pidin! Aki Raiskio vanhana kuninkaana tekee arvokasta ja hallittua roolityötä. Ei osaa Yrjö V oikein poikiaan kannustaa, vaikka heistä varmasti välittääkin, mutta kansakunta ja valtakunta on pidettävä järjestyksessä eikä siinä aikaa jää oikein kaikelle muulle. Jori Halttunen arkkipiispan, Olli Paakkanen pääministeri Baldwinin ja Mikko Jurkka Winston Churchillin rooleissa tekevät sujuvaa työtä. He tuovat hahmoihinsa sekä huumoria että asiallisuutta, ja herättävät historian henkiin hienosti. Saara-Elina Partanen vastaa Wallis Simpsonin näyttelemisen lisäksi esityksen koreografioista, ja erityisesti Wallisin ja Davidin iloinen liihottelu tanssin pyörteissä ympäri lavaa on hurmaavaa. Partanen tekee erinomaista työtä niin koreografina kuin Wallisina. Eerik Kurosen näyttelemä hiljainen miespalvelija seuraa tapahtumia sivusta, ja on aina valmiina tukemaan, avustamaan, ihmettelemään tai huvittumaan tilanteen vaatimalla tavalla.

Kuninkaan puhe oli juuri sitä mitä siltä toivoin ja odotin, ja viihdyin ja liikutuin katsomossa täysin. Upeat, upeat roolisuoritukset, erinomaisesti esitykseen sopiva visuaalisuus ja esityksen hieno ote teemoihinsa vakuuttavat, tätä oli nautinto katsoa. Suosittelen niin historiasta ja tositarinoista kiinnostuneille, brittihovin faneille, hienon puhedraaman ystäville kuin kaikille muillekin, jotka kaipaavat vaikuttavaa teatterikokemusta. Itse suuntaan katsomoon vielä toivottavasti monta kertaa. Olipa ihanaa!

torstai 8. helmikuuta 2024

Pinnan alla @ Ahaa Teatteri


kuvat © Jari Kivelä

Näin Pinnan alla-näytelmän ensi-illassa 5.2.

Eetun (Teemu Mäkinen) äiti Ilona on kadonnut uimaretkellä, ja tuntuu kuin kaikki uskoisivat tämän kuolleen. Onnettomuus, sitä isä, poliisi ja media toistavat. Mutta Eetu uskoo, että tapauksen taustalla on jotain hämärää. Yhden aikuisen perheeksi kutistuneessa kokoonpanossa pikkusisko Isla (Roosa Lehtinen) haaveilee taitouinnista ja kaipaa äitiään, ja isä Mikko (Oskar Hartman) sulkeutuu suruunsa, äyskii ja on omissa maailmoissaan. Eetun on pitänyt jättää rakas purjehdusharrastuksensa, ja siitäkös pahin kilpakumppani Rasmus Weckman (Hartman) naljailee. Onneksi koulussa ovat ystävät Salla (Lehtinen) ja Hene (Reetta Hyreen), joiden avulla Eetu jaksaa. Mutta kun ryhmätyö johtaa Eetun ja kumppanit Itämeren salaisuuksien jäljelle, vaikuttaa siltä, että paljastua saattaa myös jotain aivan muuta...

Leena Paasion nuortenkirjapariin Harmaja luode seitsemän ja Bengtskär itä kahdeksan pohjautuva Pinnan alla on Elina Izarran dramatisoima ja ohjaama esitys. Se sovittaa kunnianhimoisesti seitsemäänkymmeneenviiteen minuuttiin kaksi kokonaista nuortenromaania, ja onnistuu oikein mainiosti. Harmajan ensimmäisen luvun otsikon mukaan nimetyssä näytelmässä ehditään käsitellä niin ystävyyttä, ihastumista, perhesuhteita, kateutta, rahahuolia, menetystä, surua, kadonneen äidin arvoitusta, ilmastonmuutosta ja Itämerta sekä lukioikäisten nuorten arkea. Tarina on yhtenäinen ja sekä monitasoinen että kiinnostava, vaikka paljon tärkeitä käänteitä on pitänyt jättää pois. Ydin on löytynyt ja tulee esityksessä selkeästi esiin, ja vaikka ei olisi kirjoja lukenut, juonessa ja hahmojen kasvussa pysyy mukana. Jos kirjat on lukenut, kuten minä, ja siinä samalla rakastunut niihin kovasti, saattaa jäädä kaipailemaan omia suosikkikohtauksiaan, kuten minä. Muodosta toiseen sovitetuissa tarinoissa on aina se aspekti, että se, muoto, jossa tarinaan on ensimmäisen kerran tutustunut, on yleensä myös se itselle kaikista rakkain. Minulla näin on hyvin usein kirjojen kohdalla, enkä pysty täysin karistamaan alkuperäisteoksen painoa sovitusta katsoessani. Olisi mielenkiintoista tietää, millainen kokemus Pinnan alla olisi ollut, jos nimenomaan näytelmä tutustuttaisi Eetun, Rasmuksen ja muiden tarinaan. Romaanimuistoistani huolimatta nautin esityksen katsomisesta kovasti, ja ilolla katsoin, miten tutut jutut kääntyivät teatterikielelle. Paljon oivaltavia ja todella hyvin toimivia ratkaisuja, sujuvasti dramatisoitu teksti ja erityisesti vaikuttavaa työtä siinä, miten jouhevasti etenevä ja täyteen ladattu kokonaisuus näytelmästä on rakennettu. Mukana on juuri niin paljon asiaa kuin reiluun tuntiin mahtuu, ja tasapaino sen kanssa, kuinka paljon voi ottaa mukaan ilman että kokonaisuus tuntuu ahtaalta, on tarkasti hallittu. Yhä hämmästelen, miten kaikki olennainen oikein mukaan mahtuikin!

Izarran ohjaus nostaa hienosti esiin tunteet ja niiden kanssa kamppailemisen. Nuoruus, liian painava taakka ja epätietoisuus ovat isoja aiheita, joita Pinnan alla käsittelee samaistuttavasti ja koskettavasti. Yllätyin siitä, miten paljon huumoria esityksessä on, sillä vaikka kirjoissa on huvittavia kohtia ja mainioita komediallisia oivalluksia, en ikinä odottanut, että duologiasta sovitettu näytelmä olisi näin hauska. Komedia toimii ja saa ajan kulumaan kuin siivillä, vaikka itse jäin kaipaamaan sitä painavuutta, surumielisyyttä ja epätoivoa, jotka kirjoissa tulevat välillä hyvinkin käsinkosketeltaviksi. Toisaalta pienillä hetkillä, ilmeillä ja eleillä luodaan hienosti tunnelmia laidasta laitaan, ja tunnekirjo on varsin moninainen, eli ilman synkkyyttä ei jäädä vaikka huumoria onkin mukana enemmän. Alisha Davidowin lavastus- ja videosuunnittelu taipuu näppärästi merellä purjehduksesta vedenalaiseen maailmaan, koulusta kotibileisiin ja sairaalasta kodiksi. Kankaisiin heijastetut maisemat vedestä kesäisiin lehtiin ja lavastuksen näppärä monikäyttöisyys tarjoavat tarinalle oivat raamit. Jenni Räsäsen pukusuunnittelussa on sopivasti arkisuutta sekä tiettyyn paikkaan ja tekemiseen kytkeviä vaatevalintoja, joiden avulla hahmoista tulee kokonaisempia. Erityisesti Ilonan vedenalainen olemus on hienosti toteutettu, samoin pelastusliivit ja Rasmuksen mummin arvokas sairaala-asu. Antti Kaupin valosuunnittelu ja Riku-Pekka Kellokosken äänisuunnittelu ovat tärkeässä osassa maisemin ja tunnelmien luomisessa.

Ahaan nelihenkinen ensemble taituroi erinomaisesti 15 hahmoa lavalle hurjalla tahdilla. On kyllä niin loistavaa työtä, että välillä voisi kuvitella lavalla seikkailevan tuplasti enemmän näyttelijöitä, mutta kyllä sieltä kumarruksiin saapui vain tämä nelihenkinen tehojengi Hartman - Hyreen - Lehtinen - Mäkinen. Oskar Hartman näyttelee Rasmusta ja Eetun isää Mikkoa, ja erityisesti Rasmuksen roolia odotin tosi innolla. Rasmus on minulle rakas hahmo kirjoista, pidin hänestä heti ensimmäisestä tylystä sanasta saakka, ja kun kovan kuoren alle pääsee kurkistamaan, niin sehän on menoa sitten. Hartman on roolissaan mainio, juuri niin ylimielinen ja tarkkanäköinen että tutun hahmon tunnistaa lavalta heti. Pidän erityisesti siitä, miten paljon Rasmuksella on koko ajan meneillään, Hartman tuo hienosti roolityöhönsä sellaista jännitystä ja varautuneisuutta, joka väreilee koko ajan pinnan alla. Rasmus on toki rasittava kuin mikä, mutta samalla herkkä ja tarkka huomaamaan, mitä tapahtuu. Hartman antaa roolityölleen tilaa kasvaa ja tavoittaa hienosti sen, miten Rasmuksen eri ihmissuhteet tähän vaikuttavat, ja mitä Rasmus itse haluaa. Mikon roolissa Hartman on uskottava miehenä, jonka koko elämä on murentunut ja joka ei saa pidettyä lankoja käsissään. Teemu Mäkinen tuo Eetun lavalle yksityiskohtaisesti ja näyttää luontevasti sen, miten äidin katoaminen ja niin perhe- kuin kaverisuhteiden aallokoissa luoviminen Eetuun vaikuttavat. Mäkisen roolityöhön latautuu hienosti se, miten paljon kaikkea Eetu kannattelee, ja miten kaikki tuo on jatkuvasti hiuskarvan varassa. Eetun epätoivoisuus tulee erityisen hienosti läpi, ja tasapainottuu sillä, miten lämpimiä ihmissuhteita hänellä elämässään on. Mäkinen näyttelee Eetun lisäksi pienet roolit kemistinä ja sairaanhoitajana, joista varsinkin kemisti jää lähtemättömästi mieleen. Jestas sentään mikä tyyppi!

Roosa Lehtinen saa ahkeroitavakseen eniten hahmoja tulkitessaan Islan, Sallan, Rasmuksen mummin, Ilonan, Matti Vaaralan ja opettajan roolit. Hän tekee monipuolisen hahmogallerian varmalla otteella, ja on aivan ihastuttava erityisesti Islan roolissa. Lehtinen tuo roolityöhön intoa ja päättäväisyyttä, viisautta jota Islassa on ja samalla pienen lapsen yritystä tajuta, mitä isoveljen ja isän maailmassa tapahtuu. Taitouintikohtaukset ovat niin ihania! Islan ja Eetun sisaruussuhde on minulle yksi tärkeimpiä juttuja tässä tarinassa, ja ilokseni se saa lavalla kunnolla aikaa. Sallan roolissa Lehtinen kuvaa hahmonsa kasvua onnistuneesti ja lempeästi, Salla kulkee tarinassa matkan, joka välittyy Lehtisen roolityöstä hyvin. Myös muissa rooleissaan Lehtinen on erinomainen, hän tuo tarkkanäköisyyttä Ilonan rooliin, ristiriitaisuutta Rasmuksen mummin hahmoon ja hämäryyttä ja koomisuutta Matti Vaaralaan. Reetta Hyreen on kaikissa rooleissaan tilanteen tasalla, ja varsinkin Henenä ihan mahtava! Hene on loistotyyppi, hauska ja luotettava ystävä, ja Hyreen tuo tämän lavalle mainiolla otteella. Ei varmasti tule tylsää hetkeä kun Henen kanssa ystävystyy, eikä tarvitse myöskään jäädä yksin, sillä Hene on tukena. Rasmuksen äidin roolissa Hyreen on niskaan hengittävä ja painostava urheilumutsi, joka vaatii aina parasta, Melinan roolissa huoleton huomion keskipiste, ja uimavalmentaja Ennana ihastunut hihittelijä, joka kannustaa suojattejaan. Näyttelijänelikko pelaa saumattomasti yhteen, kertoo tarinaa taidolla, ja lopussa kuultava "Leidi Domina" heidän hyvällä meiningillä vetäisemänään on esitykselle loistava loppu.

Ahaa Teatterin Pinnan alla on onnistunut sovitus erinomaisesta nuortenkirjaparista. Näytelmä kuljettaa tarinaa sujuvasti ja onnistuu löytämään tilaa sekä tiheälle juonelle että monitasoiselle hahmojen esittämiselle, ja tekee molemmat harkitusti ja toimivasti. Koska tiesin etukäteen, miten tarinan trillerimäinen juonikuvio ratkeaa, jännittävät käänteet eivät olleet ihan yhtä jännittäviä kuin sellaiselle, joka näkee tarinan ensimmäistä kertaa, mutta näppärästi on mukaan saatu myös mysteerikuvio ja sen tiivistunnelmaisuus. Pinnan alla on oiva tapa sukeltaa Itämeren syvyyksiin ja teinielämän aallokoihin, se yhdistää jännitystarinan, kasvutarinan, selviytymistarinan ja tarinan ystävyydestä ja ihastumisesta merien suojeluun ja Itämeren tärkeyteen. Aavistuksen saarnaavampi on ympäristötietoisuudesta opettava sävy näytelmässä kuin kirjoissa, mutta teatteriesityksessä suorempi esitys toimii. Suosittelen lämpimästi myös lähdeteoksiin tutustumista joko ennen tai jälkeen näytelmän näkemisen, sillä kirjoihin mahtuu valtavasti kaikkea sellaista, joka syventää sekä tarinaa että ennen kaikkea hahmoja. Itse ainakin huomasin hahmoissa paljon myös sellaista, joka ei esityksessä ehkä varsinaisesti ollut mukana, mutta joka oli kirjoista tuttua ja henkilöityi näyttelijöiden työssä hienosti lavallekin. Ihanaa, että tämä tarina ja nämä tyypit valloittavat nyt sydämiä teatterin lavalla!

Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Ahaa!

perjantai 2. helmikuuta 2024

Teatterinna-palkinto 2024 – Voittajat

 

Teatterinna-palkinto tarkoittaa palkintoa, joka jaetaan teattereille, näyttelijöille ja esityksille. Palkinnon saajan päättävät katsojat. Teatterinna-palkintoprosessi etenee seuraavanlaisesti: ensin yleisö saa ehdottaa jokaiseen kategoriaan mieleistään ehdokasta, sitten kolme eniten ääniä saanutta ehdotusta siirtyvät seuraavalle kierrokselle, jossa niiden joukosta äänestetään voittaja.

Historian kolmannet Teatterinna-palkinnot on tältä erää jaettu, ja tästä postauksesta löytyvät kaikki voittajat perusteluineen. Teatterinna-palkinnon ehdokkaat ja voittajat valitaan yleisöäänestyksen kautta, eli tämä on täysin yleisöpalkinto. Äänestäjiä oli tänä vuonna aivan huikea määrä, 1431 kappaletta! Suuri kiitos kaikille palkinnon saajia ehdottaneille ja äänestäneille. Ja onnittelut kaikille finalisteille ja voittajille!

Teatterilippuarvontojen voittajille lähtee sähköposti tämän viikonlopun aikana, tarkkailkaahan arvontaan osallistuneet siis postilaatikkojanne.

Pitemmittä puheitta, tässä he tulevat – Teatterinna-palkintovoittajat vuosimallia 2024:

Vuoden teatteri

Tampereen Työväen Teatteri (58,1% äänistä)

Jokaisessa Teatterinna-palkintofinaalissa mukana ollut Tampereen Työväen Teatteri nappaa Vuoden teatterin tittelin itselleen toista kertaa, uusien viimevuotisen voittonsa. Äänestäjät kiittävät teatteria erityisesti rohkeasta ja monipuolisesta ohjelmistosta. Vuonna 1901 toimintansa aloittanut Tampereen Työväen Teatteri toimii neljällä näyttämöllä, joiden lisäksi TTT:llä on residenssiohjelma Viides näyttämö. Ohjelmistoon kuuluu kaikenlaista musikaaleista lastennäytelmiin, kotimaisista kantaesityksistä klassikoihin ja tanssiteatterista useamman tahon yhteistyönä toteutettuihin esityksiin. Kevään 2024 ensi-iltoja ovat muun muassa Frida, Kadotettu paratiisi ja Macbeth.

Äänestäjien perusteluita:

"Laadukasta ja monipuolista ohjelmistoa vuodesta toiseen."

"Supermielenkiintoinen ohjelmisto! Uutta, tajunnan räjäyttävää juuri kuten kansallisnäyttämöllä pitääkin olla!"

"Upea, tasokas ja rohkea."

"Huikea ohjelmisto vuodesta toiseen, loistavat näyttelijät ja ohjaajat. Myös virkistäviä uusia kokeiluja, suuria sekä pieniä teoksia."

"Monipuolinen ja korkeatasoinen ohjelmisto. Loistavat näyttelijät."

"En ole koskaan joutunut pettymään kun olen käynyt esityksissä, myös näyttelijät ovat huippuja."

Tampereen Teatteri 26,1% äänistä
Turun kaupunginteatteri 15,8% äänistä

Vuoden musikaali

Evita (47,5% äänistä)
(Jyväskylän kaupunginteatteri)

Andrew Lloyd Webberin ja Tim Ricen musikaalin, Eva Perónin elämästä inspiroituneen Evitan ohjasi Jyväskylän kaupunginteatteriin Jukka Keinonen. Evitan roolissa vuorottelevat Saara Jokiaho ja Anna-Maija Oka. Ensi-illat olivat 8. ja 9. syyskuuta 2023, ja esitys jatkaa ohjelmistossa kevään 2024. Ensimmäisenä Webber-musikaalina Jyväskylässä nähtävää Evitaa esitetään 20 esiintyjän ja 10 hengen orkesterin voimin, ja nyt tämä muun muassa ikonisen Don't Cry for Me, Argentina-kappaleen sisältävä musikaaliklassikko saa katsojilta tunnustuksen Vuoden musikaali-palkinnon muodossa.

Äänestäjien perusteluita:

"Esitys, joka oli kaikinpuolin onnistunut: teatterin omat kiinnitykset päärooleissa, perinteiset tanssinumerot ja käytännössä täydelliset laulusuoritukset. Paljon teatteria nähneenä harva esitys vaikuttaa tai liikuttaa, mutta tälle annoin seisovat aplodit."

"Upeasti oman talon näyttelijöillä toteutetut pääosat, musiikillisesti korkeatasoinen, erinomaisesti miksattu, värikäs ja vauhdikas toteutus."

"Loistava!"

"Huikeat roolit, ensemble, visuaalinen ilme ja ennen kaikkea musiikki! Upea suurmusikaali!"

"Evitan musiikki osuu ja uppoaa, aina."

"Evitan tarina koskettaa aina."

Rakas Evan Hansen, Helsingin kaupunginteatteri 31,6% äänistä
Lumen taju, Taideyliopiston Talvimusikaali 20,9% äänistä

Vuoden puhenäytelmä

Pieni maailma (69,2% äänistä)
(Tampereen Työväen Teatteri)

Michael Baranin käsikirjoittama ja ohjaama Pieni maailma sai kantaesityksensä Tampereen Työväen Teatterissa 12.9.2023, ja sen esitykset jatkuvat keväällä 2024. Faktaa ja fiktiota sekoittava näytelmä pohjaa näyttelijä Seela Sellan muistoihin ja kokemuksiin 1960-luvulla Intimiteatterissa. Baranin 1900-luvun aatehistoriaa ja politiikkaa sekä eurooppalaista muistoa käsittelevään näytelmäsarjaan kuuluva Pieni elämä sijoittuu 1960-luvun teatterimaailmaan. Rooleissa nähdään Emmi Kaislakari, Inke Koskinen ja Petra Karjalainen, videolla Seela Sella. Vaikuttava ja koskettava esitys saa katsojilta Vuoden puhenäytelmän tittelin.

Äänestäjien perusteluita:

"Kerrassaan vaikuttava ja vakuuttava! Monologi, jotka naiset ”vetää” täysin tunteenpalolla sydämestä asti. Vielä lopussa Seelan puhe, heijastus kankaalle."

"Menneisyys, nykyisyys, valokuvien muistot ja tietoisuus - teatterimaailmaa teatterissa, huima kokonaisuus."

"Puhenäytelmä joka on parasta aikoihin. Näyttelijöiden työ taidokasta."

"Aivan loistava, puhutteleva."

"Intensiivinen, hienosti kirjoitettu näytelmä tärkeästä aiheesta."

"Raskas, koskettava ja hyvin puhutteleva teos, jossa näyttelijät pääsevät todella ottamaan tekstiä haltuun. Vau!"

Joitakin keskusteluja merkityksestä, Q-teatteri 16,7% äänistä
Rikkaruoho, KOM-teatteri 14,1% äänistä

Vuoden kesäteatteriesitys

Täällä Pohjantähden alla (71,6% äänistä)
(Pyynikin kesäteatteri)

Väinö Linnan klassikko Täällä Pohjantähden alla sai Pyynikin kesäteatterissa ensi-iltansa 9.6.2023. Aiemmin vuosina 1995 ja 1996 Pyynikillä oli saatu seurata Pentinkulman asukkaiden elämää, sen iloja ja suruja, kun Kalle Holmbergin ohjaama Täällä Pohjantähden alla vakuutti yleisöjä. Nyt 2023 Linnan romaani sovitettiin jälleen pyörivän katsomon ympärille, tällä kertaa Antti Mikkolan vaikuttavana ohjauksena. Rakastuminen, vanhemmuus, aatteet, kiristyvä ilmapiiri, sisällissota ja sen ankaruus, ihmisten taistelu oikeudenmukaisuuden ja omien arvojen puolesta, pelko toisten puolesta ja lopulta menetysten raastavuus ja kotiinpaluun tunnekuohut olivat kaikki mukana, kun Pyynikillä kuljettiin läpi Suomen historiaa. Rooleissa mm. Esa Latva-Äijö, Verneri Lilja, Ella Mettänen ja Tom Lindholm. Tämä komeasti toteutettu, otteessaan pitävä produktio saa kiitosta, ja äänestystulos on selvä – Täällä Pohjantähden alla ansaitsee myös Vuoden kesäteatteriesityksen Teatterinna-palkinnon.

Äänestäjien perusteluita:

"Komea esitys kerrassaan."

"Täällä Pohjantähden alla on ollut helposti hienoimpia esityksiä mitä olen nähnyt. Kaikin puolin täydellinen kokonaisuus, ja vaikka esitys olikin pitkä, se oli niin sulavaa että tuntui jopa lyhyemmältä kuin yleinen, n. 2 tunnin näytös."

"Iski syvälle sieluun."

"Huikea, vaikuttava ja ihanasti maan tasalla."

"Elokuvallinen ja sydäntäsärkevä toteutus, joka luotti Väinö Linnan tekstiin ja oli uskollinen alkuperäisen teoksen hengelle. Täydellisesti roolitettu ja hyödynsi taitavasti ympäröivää luontoa ja pyörivää katsomoa."

"Ei ole voittanutta, hieno klassikko toteutettu uskomattoman hienosti ja sopivaan ympäristöön."

9 to 5 - Hommat hoituu!, Samppalinnan kesäteatteri 21,9% äänistä
Usko, Toivo & Ryöstö, Meri Oulun Kesäteatteri 6,5% äänistä

Vuoden tanssiesitys

Käärmeenpääntallaajat (61,1% äänistä)
(Folk Extreme, 
Tampereen Työväen Teatteri, & Espoon teatteri, Tanssiteatteri Tsuumi, Kallion lukio, Tampereen yhteiskoulun lukio TYK)

Useamman tahon yhteistyönä toteutettu Käärmeenpääntallaajat sai ensi-iltansa 16.3.2023. Marjo Kuuselan käsialaa ovat esitysdramaturgia ja ohjaus, koreografiasta vastaa Reetta-Kaisa Iles. 1800-luvulla vaikuttanut eteläpohjalainen uskonlahko vasulaisuus on esityksen inspiraationa, ja tämä rituaali, festivaali, konsertti, esitys, näiden kaikkien yhdistelmä, käsittelee sellaisia aiheita kuin ilo, vapaus, unelmat, usko, onni ja kaipuu. Jo aiemmin Suomen nuorisoseurojen myöntämän Vuoden tanssiteko-tunnustuksen jatkoksi Käärmeenpääntallaajat saa nyt myös Vuoden tanssiesityksen Teatterinna-palkinnon.

Äänestäjien perusteluita:

"Aivan loistava esitys! Paljon paljon parempi kuin osasimme odottaa. Rytmi vei mukanaan."

"Hienoa yhteistyötä eri toimijoiden välillä."

"Aivan uskomaton kokonaisuus, monipuolista liikekieltä ja koskettavia liikkeellisiä puheenvuoroja."

"Upea ja elinvoimainen."

"Olin aivan ekstaasissa ja lumoutunut esityksen jälkeen, meditatiivinen kokemus."

"Nuorta voimaa, taitoa ja intohimoa!"

Special Night, Helsinki Dance Company 20,7% äänistä
Kajastus, Teatteri Vanha Juko & Teatteri Telakka 18,2% äänistä

Vuoden kotimainen kantaesitys

Reikäleipä (62,5% äänistä)
(Tampereen Työväen Teatteri)

Sirkku Peltolan rakastettu Kotalan perheestä kertova näytelmäsarja jatkuu Reikäleivällä. Rouhea ja maanläheinen tarina naurattaa, koskettaa ja tarjoaa tunnistettavia tapahtumia ja ihmisiä. Kotalat ovat hurmanneet yleisön, ja nyt tämä elämänmakuinen komedia saa tunnustukseksi myös Vuoden kotimaisen kantaesityksen Teatterinna-palkinnon. Peltolan kirjoittaman ja ohjaaman esityksen rooleissa nähdään Ola Tuominen, Tuire Salenius, Miia Selin, Aimo Räsänen, Mika Honkanen, Anna Kuusamo, Jyrki Mänttäri ja Saska Pulkkinen. Ensi-ilta oli 5.10.2023 ja esityskausi jatkuu keväällä 2024.

Äänestäjien perusteluita:

"Sirkku Peltola ei koskaan petä, ja on minusta parhaimmillaan puhenäytelmien parissa."

"Niin aitoa elämää ja kuitenkin niin sydämeen käyvää. Myös kotimaiselle kantaesitykselle hatunnosto."

"Sirkku Peltola. Tarvitseeko edes muita perusteita?"

"Kotalan perhe on tullut niin tutuksi ja rakkaaksi jo edellisissä näytelmissä jotka kaikki nähty."

"Humoristista kuvausta suomalaisen maaseudun elämästä. Näyttelijät onnistuivat!"

Vänd om min längtan, Wasa Teater 18,8% äänistä
Lumen taju, Taideyliopiston Talvimusikaali 18,6% äänistä

Vuoden näyttelijä, musikaali

Miiko Toiviainen (46,3% äänistä)
(roolistaan musikaalissa Cabaret)

Turun kaupunginteatterin Cabaret-musikaali tuli ensi-iltaan ensimmäisen kerran vuonna 2020, mutta kuten moni muu esitys tuohon aikaan, jäi myös Cabaret koronapandemian jalkoihin. Katsojien onneksi tämä Jakob Höglundin ohjaama produktio palasi ohjelmistoon uusintaensi-illan myötä syksyllä 2023. Moni alusta saakka mukana olleista näyttelijöistä uusi roolinsa, ja heistä yksi oli Seremoniamestarin roolissa nähtävä Miiko Toiviainen. Monista musikaalirooleistaan tuttu Toiviainen on saanut roolityöstään hehkutusta niin kriitikoiden kuin katsojienkin suusta, ja nyt hän nappaa roolityöstään myös Vuoden musikaalinäyttelijän tittelin! Toiviaista voi ihailla Seremoniamestarin roolissa vielä muutaman näytöksen helmikuussa 2024. Sen lisäksi Toiviaisen voi bongata Svenska Teaternin Läkaren-näytelmästä, Stella Polariksen improvisoiduista esityksistä sekä omaa monologiesitystään, Kepeää elämää, esittämästä.

Äänestäjien perusteluita:

"Miiko teki roolin paremmin kuin täydellisesti!"

"Kaikki hurmannut roolityö, joka tulee jäämään historiankirjoihin parhaana seremoniamestarina, mitä missään voidaan nähdä."

"Miiko on erinomainen näyttelijä, laulaja, esiintyjä ja improaja! Seremoniamestarin roolissa Miiko herätti henkiin koko musikaalin ihan uudella tavalla! Sanoinkuvaamaton suoritus!"

"Hän on erittäin hyvä esiintyjä, ja hänen ääni on todella voimakas. Hän myös on avoin hänen transtaustastaan joka antaa toivoa myös meille muille transihmisille nuoremmille ja vanhemmille. Tämän takia ääneni menee hänelle. Kiitos Miiko!"

"Poikkeuksellinen, äärikarismaattinen, Queer-Jussi Jurkka."

"Miten voi ihminen olla noin taitava. Laulamaan, liikkumaan, näyttelemään. Olemaan roolissaan läsnä. Lisää musikaaleja, joissa pääsee Miikoa katsomaan, kiitos!"

"Upea ja vangitseva. Katse hakeutui kaikista lavalla olijoista aina häneen."

Saara Jokiaho, musikaalista Evita 41,4% äänistä
Linda Larkovirta, musikaalista Usko, Toivo & Ryöstö 12,3% äänistä

Vuoden näyttelijä, puhenäytelmä

Inke Koskinen (41,7% äänistä)
(roolistaan näytelmässä Pieni maailma)

Vuoden puhenäytelmän Teatterinna-palkinnolla palkittu Pieni maailma saa toisen tunnustuksen, kun esityksessä vaikuttavan roolityön tekevä Inke Koskinen palkitaan Vuoden näyttelijä puhenäytelmässä-tittelillä. Hänen eläytymisensä, tapansa esittää vaativia monologeja ja tuoda näyttelijäntyöhönsä koskettavuutta ja vakuuttavuutta on saanut kiitosta niin kriitikoilta kuin katsojilta. Monipuolisen näyttelijän on voinut viime vuonna bongata myös muun muassa Ronja ryövärintyttärenä ja Jeanne D´Arcina, ja tällä hetkellä hänen roolityötään voi Pienen maailman lisäksi nähdä esityksessä Saituri - Ihana raha.

Äänestäjien perusteluita:

"Hieno tulkinta nuorelta supertaitavalta näyttelijältä. Tässä on teattereidemme tähti ⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️"

"Ilmeikäs, taitava ja monipuolinen näyttelijä, osaa mennä rooliinsa sisään ja antaa kaikkensa."

"Koskettava, vahva ja taidokas."

"Aivan uskomaton tapa käsitellä pitkiä monologitekstejä, hänen tekemisensä kosketti."

"Loistavaa eläytymistä nuorelta tulevaisuuden nimeltä."

"Inke on uskomattoman taitava."

"Kerrassaan loistava monologi! Hänen puheensa ja näyttelijäsuorituksensa vangitsi täysin."

Heidi Herala näytelmästä Everstinna 39,4% äänistä
Ella Mettänen näytelmästä Elämän ensikertalaisia 18,9% äänistä

Teatterinnan erityismaininnat


Kuten edellisilläkään kerroilla, en osallistunut Teatterinna-palkintojen jakamisiin sen enempää palkinnon saajaa ehdottaen kuin äänestäenkään, vaan pysyttelin järjestäjän roolissa. Sen sijaan jaan kyllä Teatterinnan erityismaininnat, ja tällä kertaa myös perusteluineen. Tässä siis omat suosikkini teatterivuodelta 2023:

Vuoden teatteri: Samppalinnan kesäteatteri

Samppiksen meininki on tällä hetkellä ihan loistava! 9 to 5-tuotanto kesällä 2023 oli erinomaisen onnistunut, ja nyt tulossa on Bonnie & Clyde-musikaali, josta olen erityisen onnellinen. En toki anna Vuoden teatteri-erityismainintaa sentään pelkän tulevan kesän esityksen takia, vaan siksi, että raikkaan fiiliksensä, lämpimän ja innokkaan asiakaspalvelunsa ja laadukkaan, tinkimättömän tekemisensä kautta Samppalinnan kesäteatteri osoittaa olevansa yksi Suomen musiikkiteatterin huippuja. Kesällä esittäminen ja vaihtelevat sääolosuhteet ovat kesäteatterille tuttuja haasteita, mutta kunninahimoisesti tehdyt, isot musikaalituotannot ja kantaesitykset monista Broadway- ja West End-musikaaleista näyttävät, että myös ulkoilmassa oleva kesäteatteriympäristö sopii vaikuttavien, onnistuneiden ja katsojille paljon antavien musiikkiteatterituotantojen kodiksi.

Vuoden musikaali: Niin kuin taivaassa (Seinäjoen kaupunginteatteri)

Niin kuin taivaassa on kaunein musikaali, jonka tiedän, ja Seinäjoen kaupunginteatterissa tarinan lämpö, inhimillisyys, toivo ja sydämellisyys koskettavat syvältä. Herkkä ja vahva toteutus, monitasoiset roolityöt, ihana musiikki ja kokonaisuus kuin lämmin hali tekivät tästä minulle hienoimman musikaalikokemuksen viime vuonna.

Vuoden puhenäytelmä: Lokki (Lahden kaupunginteatteri)

Vahvaa menoa ja ennakkoluulotonta, herkkää ja tarkkaa rymistelyä Tsehovin klassikon maailmassa. Hurja ja taitava sovitus, vaikuttavat näyttelijäsuoritukset ja kerta kaikkiaan juuri sellaista teatteria, josta tykkään. Riemastuttava ja riipaiseva!

Vuoden kesäteatteriesitys: Päivänsäde, minä ja menninkäinen (Pesäkallion kesäteatteri)

Kesällä näkemistäni esityksistä tämä jäi kaikista eniten mieleen, ja olisin käynyt katsomassa Reino Helismaan tarinaa vaikka kaksikymmentä kertaa. Ehdin vain kahdesti, mutta molemmilla kerroilla sain sydämen täydeltä lämpöä, liikutusta, naurua ja ystävyyttä. Upeat näyttelijät, ihana toteutus ja loistava esitys.

Vuoden tanssiesitys: Gravity (Helsinki Dance Company & Kinetic Orchestra)

Gravity, rakastin! Ihana, ihana! Tässä oli notkeutta, voimaa, vauhtia ja fyysisyyttä, kaikkea mistä tanssissa siis pidän, ja hienosti visuaalisuus ja äänisuunnittelu koreografian kanssa tasapainossa. Neljäkymmentäviisi minuuttia täyttä tanssin taikaa, olin suu korvissa tämän nähtyäni.

Vuoden kotimainen kantaesitys: Röda rummet (Lilla Teatern)

Kaj Korkea-ahon romaanista sovitettu näytelmäversio oli upean intensiivinen, ja tämän näytelmän tunnelma tosiaan vei mukanaan tapahtumien keskelle. Sujuvaa dialogia, taitavasti rakennetut roolityöt, luontevaa ja tunnistettavaa 2020-luvun maailmaa ja hienosti rytmitetty teksti tarjosivat otteessaan pitävän teatteri-illan, joka vakuutti kokonaisuutena.

Vuoden näyttelijä, musikaali: Miiko Toiviainen (Cabaret)

Yhdyn äänestäjien perusteluihin, ja lisään omani. Miiko Toivianen varastaa shown Seremoniamestarin roolissa täysin, ja on lavalla uskomattoman vangitseva. Useita hänen roolitöitään nähneenä en osannut odottaa, että Toiviainen voi tuoda johonkin rooliin vielä näin paljon lisää ties mitä karismaa, taitoa, lumovoimaa ja herkkyyttä. Mutta näköjään voi. Huikean hieno ja äärimmäisen taitavasti tehty rooli, jossa Toiviainen on läsnä kuin olisi Seremoniamestariksi tarkoitettu. Tällaista roolityötä on etuoikeus nähdä.

Vuoden näyttelijä, puhenäytelmä: Tuomas Korkia-aho (Nummisuutarit) ja Roderick Kabanga (Isobroidi/Pikkubroidi)

Näissä erityismainintojen jakamisissa on myös se ilo, että voin hehkuttaa useampaa kuin yhtä, ja tämän näytelmänäyttelijä-kategorian kohdalla se on tehtävä. Tuomas Korkia-aho ja Roderick Kabanga nimittäin tekevät molemmat sellaiset roolit että oksat pois, ja nämä roolityöt ovat myös jääneet pitkäksi aikaa mieleen. Korkia-aho tekee Nummisuutareiden Eskona kokonaisvaltaisen, taitavasti rakennetun ja hienosti kasvavan tulkinnan klassikkohahmosta, ja on sekä hyvin koskettava että terävän hauska. Kabangan rooli Isobroidi/Pikkubroidi-näytelmän Boothina, pikkubroidina, oli vahva ja monitasoinen, todella uskottava ja hienovireinen. Vaikuttavassa roolityössä käytiin läpi tunteiden vuoristorata, ja Kabangan tapa luoda jännitettä ja käsitellä tekstiä teki ison vaikutuksen.

Kuvien tiedot:

Vuoden teatteri © Mikko Vares
Vuoden musikaali © Jiri Halttunen
Vuoden puhenäytelmä © Kari Sunnari
Vuoden kesäteatteriesitys © Katri Dahlström
Vuoden tanssiesitys © Darina Rodionova
Vuoden kotimainen kantaesitys © Kari Sunnari
Vuoden näyttelijä, musikaali © Otto-Ville Väätäinen
Vuoden näyttelijä, puhenäytelmä © Kari Sunnari
Teatterinnan erityismaininnat © ?/Samppalinnan kesäteatteri, Jukka Kontkanen/Seinäjoen kaupunginteatteri, Mikko Kelloniemi, Pia Simonen, Petra Tiihonen, Ilkka Saastamoinen, Otto-Ville Väätäinen, Tommi Mattila, Marko Mäkinen

Teatterinna-palkinto 2025: Ehdotusten jättäminen alkaa 1.1.2025.

tiistai 30. tammikuuta 2024

Emma @ Lahden kaupunginteatteri


kuvat © Aki Loponen

Näin Emman 27.1.

Emma Woodhouse (Henna Wallin) on yläluokkainen neito 1800-luvun Englannissa. Hän on nokkela, oppinut, osaa etiketin ja on kovin tarkkasilmäinen – vaatimattomasti sanottuna siis täydellinen. Emman hupia on järjestää tuttaviensa naimakauppoja, ja kovin tylsää joutilaan naisen elämä olisikin, jos ei voisi amorinhommilla päiviään täyttää. Säännöllisin väliajoin kipinää arkeen tuo herra Knightleyn (Miikka Wallin) kanssa sanailu, joka varsin vauhdikasta onkin. Kun Emma tapaa Harriet Smithin (Nenna Tyni), päättää hän todistaa Knightleylle, ja kaikille muillekin, että sydämen asiat ovat hänen heiniään. Vaan kuinkas sitten käykään..?

Jane Austenin Emma on kepeä ja terävä tarina, jossa on älyä ja huumoria, romantiikkaa ja huomioita yhteiskunnasta. Lahdessa se sai Suomen kantaesityksensä Kate Hamillin sovituksen pohjalta muutama päivä sitten, Tommi Kainulaisen suomennoksena ja Lija Fischerin ohjauksena. Iloisesti epookkia ja nykyaikaa yhdistelevä esitys muistutti minua vähän samalla näyttämöllä esitettävästä Vihervaaran Annasta, samanlaista elämäniloa ja värikyyttä molemmissa. Samoja teemojakin, ystävyys ja suuret tunteet nyt ainakin, vaikka Anna meneekin teemoissaan Emmaa syvemmälle. Jos Vihervaaran Annan kohdeyleisöä ovat kaikki mielikuvituksen voimaan uskovat, niin Emman kohdeyleisöä voisivat olla kaikki rakkauden voimaan uskovat. Sillä vaikka tarinassa romanttiset tunteet, ihmissuhteet ja parisuhteet ovatkin keino osoittaa olevansa oikeassa, tapa hallita omaa maailmaansa ja jotain, jota järjestellä mielensä ja tavoitteidensa mukaan, loppujen lopuksi ihmiset rakastavat toisiaan ihan oikeasti, ilman kujeiluja tai nokkeluuksia. Ja rakkaus on niin sitä söpöä romanttista laatua kuin ystävyyttä, vanhemmuutta ja yhdessä jaettuja kokemuksia, jotka ovat kaikki arvokkaita. Fischerin kepeässä ohjauksessa on mainiota leikkisyyttä ja pilkettä silmäkulmassa, ja hyvän mielen esitys sopii piristämään mieltä kevättä kohti mennessä. Emmassa parasta onkin se lämpö ja hilpeys, jota koko esitys heijastelee. Huumori toimii, ja suloiset rakkausjuonittelut pitävät otteessaan. Neljännen seinän rikkominen ei minulle ihan toiminut, vaikka se esityksen tyyliin sopiikin. Jäin myös vähän kaipaamaan tiukempaa rytmitystä joihinkin kohtauksiin, tosin näin esityksen pari päivää ensi-illan jälkeen, eli se saattaa vielä hakea jouhevampaa etenemisrytmiä.

Emma tarjoilee pienen näyttämön täydeltä ihanaa hattaramaailmaa. Tiina Hauta-ahon lavastus, Iida Ukkolan pukusuunnittelu, Anu Reijosen naamiointisuunnittelu ja Jyri Suomisen valosuunnittelu ovat värikylläisiä, tyylikkäitä ja sopivasti komediallisia ja romanttisia. Puvustuksessa on väriloistoa ja eleganssia, ja luokkayhteiskuntaa heijastellaan näppärästi epookista inspiroitunein puvuin ja Adidas-verkkarein. Hempeät auringonvarjot, komeat hännystakit, pöyheät hameet ja monenlaiset hatut niin arjessa kuin naamiaisissa ovat hurmaavia, ja puvustusratkaisut tuovat hahmoihin ja tarinaan särmää. Lavastuksessa keskustan nurmialue luo leppeää kesätunnelmaa, ja hienostuneet portaikkorakennukset lavan molemmissa reunoissa taipuvat moneen. Aina löytyy uusi luukku tai soppi keksirasian ja kaikenlaisten muiden tavaroiden säilömiseen, ja kun on tarpeen, liikuteltava irtonurkkaus tarjoaa myös toimivan tavan rajata tilaa. Taustaprojisointien satumaisemat sydämineen ja utuisine kuvineen ovat aivan ihania, ja erityiskiitosta saa marjanpoimimisjuhlan visuaalinen ilme. Vanhana keppihevostelijana arvostin myös kovasti herrasmiesten kopsuttelua komeine hevosineen!


Henna Wallin näyttelee Emmaa erinomaisella otteella, hän tuo hahmonsa kohtauksiin niin, että tämä on vähän jokaista muuta hahmoa edellä ja siksi eniten tilanteen tasalla. Emma on hyvin nopeaälyinen ja tarkkanäköinen, ja Wallinin roolityössä tämä ominaisuus punoutuu hienosti osaksi Emman luonnetta. Emma on paitsi esitys rakkaudesta, sen kaipuusta ja etsimisestä, myös nimihenkilönsä kasvutarina. Wallinin käsissä Emma saa kasvaa oivallusten kautta, ja hänen henkilökohtainen matkansa tarinan aikana saa sopivasti aikaa. Vastavoimana nopealle ja nokkelalle Emmalle on Miikka Wallinin näyttelemä herra Knightley, joka ei jää älynlahjoissa tai juonittelussa toiseksi. Knightley on hurmaava hahmo samasta syystä kuin Emma – molemmat ovat älykkäitä, mutta myös kärsimättömiä ja menevät mukaan toistensa nokitteluun. Ja mikäs se hurmaavampi romantiikkatrooppi kuin hyväntahtoinen sanailu? Ei mikään! Wallinin Knightley on hillitty ja hyväkäytöksinen, mutta annas kun Emma sanoo jotain oikein iskevää, silloin on herrasmies kuin pikkupoika. Emman ja Knightleyn kilpailu milloin keksipurkin, milloin hatun kanssa, ja milloin ihan vain sanallisesti, on aivan ihastuttavaa. Pidin erityisesti siitä, miten leikkisä ja tasaveroinen Emman ja Knightleyn suhde on. He piikittelevät, iskevät ja näpäyttävät toisiaan terävästi, kinastelevat ja kärhämöivät suloisesti kuin vanha aviopari jo ennen kuin kumpikaan katsoo toista sydämet silmissä. Ja juuri koska Emma ja Knighley ovat niin toistensa kanssa samalla aaltopituudella, on heidän välillään kimpoilevat kipinät helppo nähdä jo heti ensimmäisessä kohtauksessa. Ja kun tämä itsepäinen, omille tunteilleen sokea kaksikko vihdoin tajuaa, mitä nenän edessä on, on se suloisuus juuri sitä sydäntä pakahduttavaa sorttia.

Nenna Tyni tekee onnistuneen roolityön Harrietina, hän on sopivasti vähän pihalla Emman nopeiden suunnitelmien keskellä, mutta hyppää innokkaasti mukaan uusiin kokemuksiin. Harriet on avoin ja oikeudentuntoinen nuori nainen, ja Tynin näyttelijäntyö nostaa näkyviin kaiken sen, mitä hurjaan pyöritykseen joutuva Harriet kokee ja ajattelee. Liisa Vuori on hillityn ja ah-niin-täydellisen Jane Fairfaxin roolissa mainio, ja tuo rooliinsa sujuvasti sävyjä. Jane on kiinnostava hahmo, ja Vuori tuo hänet lavalle inhimillisellä herkkyydellä. Hienovireisessä roolityössä on kohdillaan niin se, kuka Jane oikeasti on, kuin se, millaiseksi ulkomaailma hänet kuvittelee. Tomi Enbuskan herra Elton on melkoinen tyyppi, hienosti komedian nyanssit Enbuskalla hallussa ja roolityö riemastuttavaa. Frank Churchillin vaaleanpunaisissa Enbuska tekee onnistunutta työtä myös, yläluokkainen kultapoika Frank on kiva hahmo ja Enbuskan tulkinnassa on hyvää monitasoisuutta. Saana Hyvärinen on ihana rouva Weston, joka lempeän jämäkästi pitää Emman ja Knightleyn ruodussa, tai ainakin yrittää. Mikko Pöthölä Emman isän herran Woodhousen roolissa tuo lavalle komediallista timanttia vellin voimaan vannomalla. Ei ole vaivaa, johon lämmin, löysä ja verraton velli ei auttaisi, ainakaan jos herra Woodhousea on uskominen. Annukka Blombergin veikeä palvelija on aina siellä missä tapahtuu, ja neiti Batesin roolissa Blomberg on aina valmiina kertomaan jonkin mehukkaan jutun. Moni näyttelijä tuo lavalle useamman hahmon, ja varsin monipuolisia, hersyviä ja sydämellisiä ovat kaikki lavalla nähtävät tyypit. Roolivaihdot ovat sujuvia ja välillä melkoisen nopeita, iskut ovat kohdillaan.

Emma on hyväntuulinen ja iloinen esitys, joka hurmaa värikkyydellään ja rennolla tunnelmallaan. Nokkela tarina taipuu romanttiseksi hömpäksi teräänsä menettämättä, ja valloittava toteutus sekoittaa 1800-luvun brittiläiseen seurapiirielämään sujuvasti niin Céline Dionin All By Myself-kappaleen, adidaksen treenivaatteita kuin tuulikoneen ja valokuvaussessionkin. Kovin vakavaa ei ole meno missään vaiheessa, ja alusta loppuun leikkisän tunnelman säilyttävä esitys toimiikin parhaiten hempeänä ja hauskana sukelluksena arjen ulkopuolelle. Visuaalisuuden ja tekstin ilottelu ja värikkyys ihastuttaa, ja Emman katsomossa hymy hiipii huulille ihan huomaamatta. Esitys pysyy tyylilajissaan puhtaasti, tavoittaa hyvin tarinan huumorin ja teemat, ja on vastustamattoman valoisa. Erityiskiitos näyttelijöille, jotka ovat kaikki erinomaisen hurmaavia!

Näin esityksen bloggaajalipulla, kiitos Lahden kaupunginteatteri!

maanantai 22. tammikuuta 2024

Teatterinna-palkinto 2024 – Voittajaäänestys

 


Teatterinna-palkinnon ehdokkaiden jättäminen on tältä erää päättynyt, kiitos paljon kaikille ehdotuksia jättäneille! Nyt onkin vuorossa jännittävin vaihe, nimittäin voittajan valinta. Teatterinna-palkinto 2024 etenee siis seuraavaksi voittajaäänestykseen, joka on käynnissä 22.-30.1.2024 välillä (lomake sulkeutuu 30.1. klo 21). Katso ehdokkaat alta, äänestä suosikkiasi ja osallistu teatterilippujen arvontaan!

Teatterinna-palkinto tarkoittaa palkintoa, joka jaetaan teattereille, näyttelijöille ja esityksille. Palkinnon saajan päättävät katsojat. Teatterinna-palkintoprosessi etenee seuraavanlaisesti: ensin yleisö saa ehdottaa jokaiseen kategoriaan mieleistään ehdokasta, sitten kolme eniten ääniä saanutta ehdotusta siirtyvät seuraavalle kierrokselle, jossa niiden joukosta äänestetään voittaja.

Voittajille on tarjolla mainetta ja kunniaa, kaikkien ehdotuksia jättäneiden ja voittajaa äänestäneiden kesken taas arvotaan teatterilippuja. Suurkiitos palkinnoista Helsingin kaupunginteatteri, Tampereen Työväen Teatteri ja Lahden kaupunginteatteri!


Teatterinna-palkinto 2024 ehdokkaat:


Vuoden teatteri-ehdokkaat

Turun kaupunginteatteri

Tampereen Työväen Teatteri

Tampereen Teatteri


Vuoden musikaali-ehdokkaat

Evita (Jyväskylän kaupunginteatteri)

Lumen taju (Taideyliopiston talvimusikaali)

Rakas Evan Hansen (Helsingin kaupunginteatteri)


Vuoden puhenäytelmä-ehdokkaat

Pieni maailma (Tampereen Työväen Teatteri)

Rikkaruoho (KOM-teatteri)

Joitakin keskusteluja merkityksestä (Q-teatteri)


Vuoden kesäteatteriesitys-ehdokkaat

9 to 5 - Hommat hoituu! (Samppalinnan kesäteatteri)

Täällä Pohjantähden alla (Pyynikin kesäteatteri)

Usko, Toivo & Ryöstö (Meri Oulun Kesäteatteri / RioLive)


Vuoden tanssiesitys-ehdokkaat

Special Night (Helsinki Dance Company)

Käärmeenpääntallaajat (Folk Extreme, Tampereen Työväen Teatteri, & Espoon teatteri, Tanssiteatteri Tsuumi, Kallion lukio, Tampereen yhteiskoulun lukio TYK)

Kajastus (Teatteri Vanha Juko, Teatteri Telakka)


Vuoden kotimainen kantaesitys-ehdokkaat 

Reikäleipä (Tampereen Työväen Teatteri)

Lumen taju (Taideyliopiston talvimusikaali)

Vänd om min längtan (Wasa Teater)


Vuoden näyttelijä, musikaali-ehdokkaat

Saara Jokiaho (roolistaan musikaalissa Evita)

Miiko Toiviainen (roolistaan musikaalissa Cabaret)

Linda Larkovirta (roolistaan musikaalissa Usko, Toivo & Rakkaus)


Vuoden näyttelijä, puhenäytelmä-ehdokkaat

Ella Mettänen (roolistaan näytelmässä Elämän ensikertalaisia)

Inke Koskinen (roolistaan näytelmässä Pieni maailma)

Heidi Herala (roolistaan näytelmässä Everstinna)

Klikkaa tästä itsesi äänestämään!


Kuvien tiedot:

Vuoden teatteri © ?/Turun kaupunginteatteri, Mikko Vares, Harri Hinkka

Vuoden musikaali © Jiri Halttunen, Stiina Viitajylhä, Otto-Ville Väätäinen

Vuoden puhenäytelmä © Kari Sunnari, Noora Geagea, Pate Pesonius

Vuoden kesäteatteriesitys © Otto-Ville Väätäinen, Katri Dahlström, ?/RioLive

Vuoden tanssiesitys © Kai Kuusisto, Darina Rodionova, Petteri Aartolahti

Vuoden kotimainen kantaesitys © Kari Sunnari, Stiina Viitajylhä, Frank A. Unger

Vuoden näyttelijä, musikaali © Jiri Halttunen, Otto-Ville Väätäinen, ?/RioLive

Vuoden näyttelijä, puhenäytelmä © Marko Mäkinen, Kari Sunnari, Otto-Ville Väätäinen

Vain äänestyslomakkeen kautta annetut äänet otetaan huomioon. Teatterinna-palkintoäänestyksen järjestää Teatterinna-blogi, eikä siinä ole mukana muita tahoja. Arvontapalkintoyhteistyössä mukana Helsingin kaupunginteatteri, Lahden kaupunginteatteri ja Tampereen Työväen Teatteri.

perjantai 12. tammikuuta 2024

Kevään 2024 teatteritärpit

Uusi vuosi ja uudet ensi-illat, eli perinteisen kevään teatteritärppipostauksen vuoro! Paljon kaikenlaista kiinnostavaa on luvassa teattereissa ympäri Suomen, tämä tärppilista painottuu maantieteellisesti niihin juttuihin, joita todennäköisimmin pääsen katsomaan, mutta nappasin mukaan suosituksia myös vähän kauempaa, sillä mainioita esityksiä esitetään monella suunnalla. Eikä sitä koskaan tiedä, jos tulisikin tilaisuus matkustaa vähän pidemmällekin esityksistä nauttimaan, ja se on suunnitelmissakin jossain vaiheessa. Jonkinlainen pohjoisemman Suomen teatterikierros olisi aikamoinen unelma, se vaatii järjestelemistä mutta varmasti toteutan tämän suunnitelman tulevien vuosien aikana. Vaikka en siis kaikkia näitä esityksiä ehkä näekään, laitan jokaisen kohdalle ylös, mitä odotan erityisesti. Eihän sitä koskaan tiedä, millaisiin katsomoihin teatterivuosi vie... En ole vielä avannut teatterikautta 2024 enkä tiedä, millä esityksellä se tapahtuu, mutta odotan innolla yhtä kaikki.

Vaan pitemmittä puheitta: tässä ovat Teatterinnan tärpit keväälle 2024!

Kuninkaan puhe – Lahden kaupunginteatteri
kuva © Tommi Mattila

Emma – Lahden kaupunginteatteri
kuva © Johannes Wilenius

 Kuninkaan puhe & Emma – Lahden kaupunginteatteri

Ensi-illat: Emma 25.1., Kuninkaan puhe 27.1.

"Eurooppa liikehtii levottomasti ja Englannissa tarvitaan vanhenevalle Yrjö V:lle manttelinperijä. Ensimmäisenä kruununperimisjärjestyksessä on David, joka kuitenkin haluaa naida edelleen naimisissa olevan amerikkalaisnaisen, Wallis Simpsonin, puhumattakaan siitä, että hän flirttailee avoimesti natsien kanssa. Sitten on myös nuorempi veli Bertie, mutta tätä vaivaa vakava änkytys. Ei kai hän voi ottaa vastuuta kokonaisesta imperiumista, kun ei saa edes yksinkertaista tervehdystä suustaan? Kulisseissa Bertien vaimo Elisabeth on kuitenkin junaillut miehensä puheterapeutin pakeille: Lionel Logue tulee kiistatta hyvin suosituksin, mutta onko hänen epäortodoksiset menetelmänsä kerta kaikkiaan liikaa – vaikka vaakakupissa olisi kokonaisen kansakunnan tulevaisuus?"

Kuninkaan puhe on ollut koko kevätkauden eniten odottamani esitys aina siitä saakka, kun sen ensi-ilta julkaistiin. En ollut silloin vielä edes nähnyt samannimistä elokuvaa (nyt olen), mutta jostain syystä olin heti ensimmäisen mainoksen nähtyäni varma, että tästä jutusta tulen tykkäämään. Enää ei kauaa tarvitse odottaa, jotta pääsen ihan oikeasti sitten katsomaan, iskeekö tulevan kuninkaan ja omalaatuisen puheterapeutin yhteistyö ja ystävyys, sillä ensi-ilta on tammikuun lopussa. Tällainen tyylipuhdas puhedraama onnistuneena toteutuksena on teatterissa usein eniten lähellä sydäntäni, tai ainakin samalla tasolla musikaalien kanssa, ja Lahdessa puhedraamat tuppaavat olemaan melkoisen onnistuneita. Siispä innolla kohti katsomoa käy tie. Odotan erityisesti Teemu Palosaaren roolityötä.

"Emma on älykäs, kaunis, koulutettu ja varakas. Harmillisesti 1800-luvun alussa parasta mitä lähes täydellinen nuori nainen voi tehdä, on olla jouten. Mutta joutenolo ei Emmaa kiinnosta – hän haluaa tehdä jotain merkityksellistä, kiinnostavaa ja ehdottomasti hauskaa! Niinpä hän ryhtyy ystäväpiirinsä amoriksi, rakkauden lähettilääksi. Sinkkuystäviensä kohtaloita yhdistäessään, Emma sekoittaa sekä muiden, että oman rakkauselämänsä. Paitsi ettei hänellä ole rakkauselämää. Ei ole. Eikä tule. Sitä hän ei tarvitse, ei todellakaan!"

Emma on hurmaava ja hauska, nokkela tarina, joka on valloittanut minut vuoden 2020 leffaversiona ja valloittanee myös teatterissa. Pitäisi lukea myös Jane Austenin romaani, sillä sivistyksessäni on hänen teostensa kokoinen aukko. Tarinassa on paljon hauskoja kohtia ja myös syvempiä teemoja, joita käsitellään terävästi komedian kautta. Hyväntuulista ja iloista lienee luvassa, sellainen kepeän tarkka tunnelma tulee Emmasta mieleen tätä tarinaa ja hahmoa ajattelen. Odotan erityisesti sitä, miten huumori ja nokkeluus pääsevät lavalla esiin.

Pinnan alla – Ahaa Teatteri

Ensi-ilta 5.2.

"Eetu on juuri aloittanut lukion. Hänen perheensä elämä on mullistunut: Itämerta tutkinut meribiologiäiti on kadonnut uintiretkellään. Yhtäkkiä elämä on surun, perheen rahahuolien sekä ystävyyssuhteiden aiheuttamien kysymysten kanssa painimista. Eetu ystävineen saa koulussa Itämeri-aiheisen tehtävän. Sen tekeminen avaa kaveruksille luonnonsuojeluun liittyviä kysymyksiä. Samalla se ajaa ystävysten välisiä suhteita uusille urille. Pian Eetu alkaa myös ymmärtää äidin katoamiseen liittyviä syitä, ja salaisuudet alkavat selvitä."

Ai että mikä ilo ja jännityksen kihinä täytti meikäläisen, kun kuulin tästä jutusta! Leena Paasion nuortenkirjaduologiaan Harmaja luode seitsemän & Bengtskär itä kahdeksan pohjautuva Pinnan alla dramatisoi kaksi aivan mahtavaa kirjaa ja niiden ihanat hahmot teatterin lavalle, enkä voisi olla enemmän innoissani. Olen kirjoittanut molemmista kirjoista, tässä ja tässä postauksessa. Suurista suunnitelmistani huolimatta en edelleenkään ole nähnyt kuin yhden Ahaa Teatterin esityksen, lukioaikoinani seitsemän vuotta sitten meillä Mäntsälässä vierailleen hyvin mainion Katveen. Mutta nyt viimeistään on aika uudelle Ahaa-elämykselle, ja nyt on kyllä myös kyseessä sellainen esitys, että tätä en missään nimessä tahtoisi missata. On äärimmäisen harvinaista herkkua, että omista suosikkikirjoistaan näkee sovituksia missään muodossa, ja kun Eetun tarina nyt nousee suosikkitarinankerrontamuotoni eli teatterin lavalle, se lämmittää tämän kirjallisuus- ja teatterifanin sydäntä suuresti. Odotan erityisesti sitä, mitä kaikkea kirjoista otetaan lavalle ja millaisia asioita dramatisoinnissa nostetaan tärkeimmiksi. Ja myös sitä, miten kirjoista tutut hahmot tulevat lavalla omiksi versioikseen.

Cock – Teatteri Jurkka
kuva © Marko Mäkinen

Ensi-ilta 24.2.

"John ja hänen poikaystävänsä ovat eläneet pitkään avoliitossa. Kun he päättävät pistää suhteensa tauolle, tapahtuu jotain odottamatonta: John rakastuu unelmiensa naiseen. John potee syyllisyyttä, kärsii ristiriidoista, eikä osaa päättää, miten ratkaista tilanne. Poikaystävä on halukas odottamaan, mutta niin on tyttöystäväkin. Kun John ei suostu valitsemaan, läheisten elämä menee raiteiltaan. Järjestetään illallinen, jolla kaikki ovat läsnä. Myös poikaystävän isä, joka on kutsuttu erotuomariksi. Nyt pitäisi päättää, missä mennään. Ja kaikki ovat valmiita taistelemaan."

Cockia esitettiin Lontoossa 2022, ja koska seuraan Instagramissa kahta tuossa produktiossa mukana ollutta näyttelijää, näin West End-versiosta kuvia, videoita ja backstage-pätkiä heidän somestaan. Esitys kiinnosti silloin ja kiinnostaa paljon myös nyt, ja nyt minulla on todennäköisemmin myös mahdollisuus päästä se näkemään. Ihmissuhteiden ja identiteetin sekä unelmien ja toiveiden tutkiminen ja käsitteleminen teatterin keinoin on aina kiehtovaa, ja Cockin lähtökohdat kuulostavat siltä, että lavalla saadaan paljon hyvää aikaiseksi. Näytelmän teemat ovat kiinnostavia, ja tekijäkaarti erinomainen. Odotan siis innolla, enkä vähiten siksi, että pääsen vihdoin näkemään Anssi Niemen lavalla! Viime vuonna oli lähellä, kun nostin kevään teatteritärppipostaukseen hänen sooloteoksensa Straight Acting, mutta kuten usein käy, olin lippujen kanssa auttamattoman hidas ja kaikki esitykset olivat loppuunmyytyjä. Straight Actingin voivat onnekkaat kyllä nyt keväällä nähdä ainakin Oulussa ja Kajaanissa, ja etelämmässä Niemen voi sitten nähdä lavalla Jurkassa. Ja syy, miksi odotan hänen näkemistään lavalla on se, että Niemi on yksi suosikkiäänikirjanlukijoistani, ja äänelle, jonka kertomana olen kuunnellut vaikka kuinka monta kirjaa, on hauskaa saada myös kasvot. Tämä on muuten yllättävän yleinen tapahtuma – kuuntelen niin paljon äänikirjoja, ja niin monet äänikirjan lukijat ovat näyttelijöitä, että useammin kuin kerran on tuttu ääni kiinnittänyt huomion ja olen tajunnut, että hei, tuo tyyppi on lukenut "minulle" kirjaa jossain vaiheessa. Aina hauskaa! Odotan erityisesti sitä, miten Jurkan huoneteatterimuoto sopii tämän tarinan kertomiseen.

Rikkomaton – TAMK Musiikkiteatteri

"Rikkomaton on uusi kotimainen musikaali, joka kertoo kahden 16-vuotiaan pojan rakkaustarinan herätyskristillisen seurakuntayhteisön keskellä. Teos pohtii miten olla uskollinen itselleen samalla kun kokee ulkopuolisuutta ja uskonnollisen yhteisön aiheuttamia paineita."

Viime vuoden Musiikkiteatterifestivaalin workshop-ohjelmistossa oli mukana Jussi Lukácsin säveltämä ja Anna-Maija Ihanderin kirjoittama ja sanoittama musikaali Rikkomaton, josta esitettiin ensimmäinen puoliaika lukuversiona. Fiiliksiäni workshopista löytyy tästä postauksesta. Yhtään vähättelemättä sanon, että rakastuin musikaaliin aivan täysin jo workshopin perusteella, ja nyt pääsen näkemään sen uudelleen, ja pidempänä versiona. Tampereen Ammattikorkeakoulun musiikkiteatteriopiskelijat treenaavat Rikkomatonta parhaillaan, ja lisäinfoa tulevista kevään esityksistä kannattaa tarkkailla Rikkomattoman Instagramista. En malta odottaa, ja odotan erityisesti – no, kaikkea!

Ronja ryövärintytär – Seinäjoen kaupunginteatteri
kuva © Jukka Kontkanen, Emilia Boulevard

Ronja ryövärintytär – Seinäjoen kaupunginteatteri

Ensi-ilta 13.3.

"Myrskyisenä yönä ukkosen riehuessa syntyy Ronja, metsien mahtavimman ryöväriruhtinaan Matiaksen ja puolisonsa Loviisan tytär. Samaisena yönä halkaisee salama ikivanhan Matiaksenlinnan kahtia ja linnanpuolikkaiden väliin repeää pohjattoman syvä kuilu. Ronja kasvaa linnan suojissa kunnes koittaa päivä, jolloin hän tahtoo nähdä sen ulkopuolelle: kuutamolla tanssivia maahisia ja pöntihiittisiä ja kauniin metsän, joka kutsuu seikkailuihin. Mutta ulkona on myös vaaroja: ajattaria ja männiäisiä. Ja Borkan ryöväreitä, Matiaksen joukkojen pahimpia vihollisia, jotka ovat asettuneet asumaan linnanpuolikkaaseen kuilun toisella puolella. Ronja kohtaa ikäisensä Birkin, Borkan pojan ja ryöväri-isien viha toisiaan kohtaan vain kasvaa. Mutta Ronja ja Birk löytävät ystävät toisistaan ja pakenevat lopulta kallioluolaan, missä metsän taika ja huumaava vapaus ympäröi heidät. Kaipuu kotiin kuitenkin kalvaa ja vanhemmatkin ikävöivät lapsiaan. Keskenään riitelevien sukujen on aika valita rakkauden ja vihan välillä."

Rakastan Ronjaa, kuten on jo useampaan kertaan tullut kerrottua, ja totta kai Ronja siis paikkansa saa myös tällä vinkkilistalla. Vallaton, rohkea ja oikeudentajuinen Ronja on hurmaava hahmo, ja näytelmän jännittävä, hauska, koskettava ja seikkailullinen tarina tosi lähellä sydäntäni. Tämä tarina saa aina hymyilemään ja iloiseksi, ja sen teemoissa on paljon sekä viisautta että riemua. Olenkin tosi iloinen siitä, että Ronjan tarina on aikalailla joka vuosi ohjelmistossa jossain päin, usein monessakin teatterissa, sillä tätä näytelmää jaksan katsoa aina vain uudelleen, ja ihanasti jokainen versio on omanlaisensa, mutta myös tunnistettavan sydämellinen. Odotan erityisesti sitä, miten Ronjan ja Birkin tutustuminen ja ystävystyminen rakentuu lavalle.

Jotain hiihdosta – Turun kaupunginteatteri
kuva © Turun kaupunginteatteri

Jotain hiihdosta – Turun kaupunginteatteri

Ensi-ilta 29.2.

"Hiihtolenkiltään kotiin palaavan Veijo Nummisen maailma järkkyy, kun tytär Ilona tuo kotiin miesystävänsä Sakun, jääkiekkoilijan. Veijo on nimittäin armoton hiihtofanaatikko, mutta vihaa jääkiekkoa. Samaan aikaan kun Veijo voivottelee Sakun ammattia, käy ilmi, että Suomen hiihtomaajoukkue on kärynnyt dopingista, ja että Pohjois-Amerikassa on enemmän suomalaisia jääkiekkoilijoita, kuin koskaan aiemmin. Tarinassa kuljetaan kahdella aikatasolla, nykyajassa ja Veijon nuoruudessa, aina kuusikymmentäluvun pukukopista kaksituhattakaksikymmentäluvun hiihtopoluille. Hiihtokierrosten vähentyessä alkaa pikkuhiljaa selvitä, miksi Veijo vihaa jääkiekkoa, millainen on Suomen suurimman hiihtofanin elämä, miksi suomalaiset ovat hiihdolle velkaa ja miksi Juha Mieto todella on kova kaveri. Tärkein kysymys on kuitenkin vielä ratkaisematta: kuka lopulta pelastaakaan Suomen hiihtokansan, vai voiko sitä enää pelastaa?"

Minä pidän hiihdosta kovasti, mutta en pidä jääkiekosta, vaikka en tätä toista kansallislajiamme sentään aivan vihaakaan. Jääkiekko-ottelua minua ei kuitenkaan saa katsomaan sen enempää hallille kuin television eteenkään, mutta hiihtoa katson niin ladun varrella kuin tv:stä oikein mielelläni. Niinpä tämä Turussa helmikuun lopussa ensi-iltansa saava Jotain hiihdosta vaikuttaa juuri siltä, että sopii minulle ja osuu maaliin. Komediaa hiihdon ja jääkiekon vastakkainasettelusta saa varmastikin kaivettua runsaasti, ja odotukseni sen suhteen ovat korkealla. Ehkäpä mukaan mahtuu myös tarkkoja huomioita siitä, miksi urheilu aiheuttaa niin isoja tunteita ja mitä se ihmisistä kertoo. Odotan erityisesti sitä, miten tarina toimii kahdella aikatasolla.

Aina joku eksyy – Kouvolan Teatteri
kuva © TAVATON media

Aina joku eksyy – Kouvolan Teatteri

Ensi-ilta 27.1.

"Tragikomedia perheestä, sen menettämisestä ja anteeksiannosta. Näytelmä kertoo Rinteen perheen tarinan 1950-luvulta aina tähän päivään asti. Aina joku eksyy on totuudenmukainen ja raastava, mutta samaan aikaan haikea ja toiveikas komedia. Kommelluksilla höystetty tarina elämästä ja sen mukana tulevista haasteista. Teemat ovat ajattomia, painavia ja kipeitäkin. Teos liikkuu tunnetilasta toiseen sulavasti, jättäen katsojalle paljon ajateltavaa. Traagiset aiheet kehystetään komiikalla, kun perheen menneisyyttä perataan monien sukupolvien ajalta ja tutkitaan useille eri aikakausille tyypillisiä haasteita ja käyttäytymismalleja."

Olen nähnyt Aina joku eksyy-näytelmän kerran aiemmin, Järvenpään Teatterissa vuonna 2018. Pidin näytelmän rakenteesta ja tavasta kertoa tarinaa, siitä, miten muistot, kokemukset ja henkilökohtaiset käsitykset siitä, mitä on tapahtunut ja miksi, sekoittuvat ja nousevat esiin. Traagiset ja koomiset elementit yhdistyvät tässä tarinassa sujuvasti, ja hahmot ovat tosi inhimillisiä ja samaistuttavia. Pitkälle aikavälille sijoittuva tarina tuo näytelmään kivasti tasoja, ja perhetarinoissa on aina viehätyksensä, sillä perhesuhteet ovat monisyisiä ja niihin latautuu paljon merkityksiä. Odotan erityisesti sitä, miten komedian ja tragedian tasapaino toimii lavalla.


Ensi-ilta 24.2.

"Rakastetun tarinan keskiössä on ruotsalainen Ekdahlin teatterisuku, jonka vaiheita kuvataan kasvavan lapsen silmin. Kiehtova Fanny ja Alexander on ylistys mielikuvituksen ja inhimillisen lämmön parantavalle voimalle uhkakuvien täyttämässä maailmassamme."

Kuten yllä kirjoitin, perhetarinoissa on oma viehätyksensä ja perhesuhtesiin latautuu paljon merkityksiä, ja sama on todellakin totta Fannyn ja Alexanderin kohdalla. Näin näytelmän Helsingin kaupunginteatterin versiona, ja tarinan monitasoisuus ja tunnelman upea painostavuus ja vaihtelu tekivät ison vaikutuksen. Vaikuttava sukutarina ravistelee, koskettaa, hengästyttää, naurattaa ja herättää ajatuksia. Fannyn ja Alexanderin tarina on iso ja väkevä, ja odotan erityisesti sitä, millaiselta tämä tarina tuntuu pienemmässä teatteritilassa.

Uuteen nousuun – Q-teatteri
kuva © Q-teatteri

Ensi-ilta 15.2.

"1990-luvulla lapsuutensa elänyt kaveriporukka kokoontuu vanhan peruskoulunsa homehtuvaan juhlasaliin. Kukaan ei ole muuttunut ja silti mikään ei ole niin kuin ennen. Vaikka kaikki on hyvin, jokin hankaa. Illan aikana muistoja ja haavoja sörkitään likaisilla tikuilla.

Miksi meistä tuli sellaisia kuin tuli?

Voiko kaikesta syyttää vanhempiaan?

Tai ysäriä, mediaa, Iiro Viinasta?

Lapsuus 90-luvun Suomessa oli yhtä aikaa satua ja dystopiaa. Samassa kuvassa ala-asteen hiihtokilpailut ja loputon tulevaisuususko, devalvaatio, konkurssiaalto ja puoli miljoonaa työtöntä. Ensisuudelma, Kurt Cobainin seksikkäästi levinneet aivot, jäätelökakun tahmaamat Nintendo-ohjaimet ja kerhotäti, joka koskettaa oudosti sieltä. Vaimonhakkausvitsit telkkarissa, tihkusateessa poltettu tupakka ja ihanasti levinnyt glittermeikki. Esko Ahon lempeät silmät, Nick Carterin ihana polkka, Gillian Andersonin huokaus, galtsukuvat ja päärynäsiiderin taika. Älyämpäri ja käsi ensimmäistä kertaa toisen paidan alla.

Elämä oli helvettiä ja kaipaamme sitä enemmän kuin mitään."

Q-teatterin Uuteen nousuun kuulostaa houkuttelevalta sekä timanttisen työryhmän että teemojensa takia. Minä tosin olen elänyt lapsuuteni vasta 2000-luvulla, mutta moni 90-luvun juttu lienee silti tunnistettava ja samaistuttava, jos eivät kaikki. En ole koskaan käynyt Q-teatterissa, vaikka moni esitys on kiinnostanut, mutta jospa vihdoin koittaisi aika tälle uudelle tuttavuudelle. Odotan erityisesti sitä, millaisia tyyppejä esityksen hahmot ovat.

William Shakespearen kootut teokset – Keski-Uudenmaan Teatteri
kuva © Tuomas Scholz

Ensi-ilta 12.3.

"William Shakespearen kootut teokset on hillittömän vallaton esitys: maailman kuuluisimman näytelmäkirjailijan 37 näytelmää ja 74 roolihahmoa on rutistettu yhteen esitykseen, jossa näyttelijöitä on käytettävissä kokonaista 3. On pakko hieman tiivistää, oikoa ja tehdä epäsovinnaisiakin tulkintoja, kun näyttelijät muuntautuvat sekunneissa Romeosta Ofealiaksi tai Macbethin noidista Kuningas Leariksi - kyllä siinä taitaa hiki tulla! "

Shakespeare on yksi suosikkijuttujani, missä vain muodossa – joko Bardin näytelmänä, näytelmänä Willistä, tai jollain muulla tavalla tulkittuna. Tällainen yhteenveto, jossa paahdetaan läpi 37 näytelmän juttuja enemmän tai vähemmän koomisella otteella, kuulostaa hauskalta ja varmasti myös on. Shakespearen näytelmät ovat klassikkoja, joista saa irti aina vain enemmän ja aina vain erilaisempia tulkintoja, ja tämän koottujen teosten parodialähestyminen lienee varsin herkullinen. Odotan erityisesti sitä, millaisella twistillä Shakespearen näytelmistä suosikkejani lähestytään.

2:22 A Ghost Story – Helsingin kaupunginteatteri
kuva © Ilkka Saastamoinen

Maratontanssit – Helsingin kaupunginteatteri, Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu
kuva © Noora Geagea

2:22 A Ghost Story & Maratontanssit – Helsingin kaupunginteatteri

Ensi-illat: 2:22 A Ghost Story 8.2., Maratontanssit 18.4.

"Jenny ja Sam ovat muuttaneet vauvansa kanssa viktoriaaniseen rivitaloasuntoon, jossa alkaa tapahtua outoja. Samin ollessa työmatkoilla Jenny kuulee itkuhälyttimien kautta ääniä aina kello 2:22. Hän uskoo talossa kummittelevan, mutta Sam löytää kaikkeen järkiperustelun."

En ole mikään jännitystarinoiden ylin ystävä, koska ne ovat, no, jännittäviä. 2:22 A Ghost Storyn Lontoon produktiosta on kuitenkin tullut vastaan kuitenkin sen verran paljon hehkuttavia arvosteluja ja kiinnostavia kuvauksia, että en halua jättää sitä välistä. Ja onhan taitavasti punottu jännitystarina äärimmäisen kiehtova, vaikka sitten karmisikin selkäpiitä. Ja lavalla on Lauri Tilkanen, jonka näkemistä teatterin lavalla olen odottanut jo pidemmän aikaa. Ja olihan minulla vaihe, kun suorastaan ahmin kummitustarinoita... Odotan erityisesti sitä, millaisen tunnelman ohjaaja Paavo Westerberg työryhmineen lavalle loihtii.

"Hyvä yleisö, laittakaa vedonlyönti pystyyn, tämä on Maratontanssit! Uskomaton teatteriesitys, joka perustuu Horace McCoyn kiehtovaan romaaniin “Ammutaanhan hevosiakin”, vie sinut nostalgian ja apokalyptisen seikkailun syövereihin. Astu maailmaan, jossa kukoistaa draama ja liikkeen symbioosi – vauhti on hurjempi kuin koskaan ja jokainen sekunti ratkaisee. Ihmisen perustarpeet ovat kovaa valuuttaa, kun taistellaan selviytymisestä – silloin laulu ihmissydämestä kaikuu voimakkaampana kuin koskaan ennen. Älä jää paitsi ainutlaatuisesta elämyksestä, joka nostattaa henkeäsalpaavan kauhun ja saa sydämesi sykkeen energiseen nousuun! Tule ja koe esitys, joka tarjoaa unohtumattoman kokemuksen innoittaen sinua jatkamaan, vaikka maailma ympärillä romahtaisi – Maratontanssit!"

Maratontanssit kiinnostaa minua eniten romaanin (ja elokuvan) nimen, Ammutaanhan hevosiakin, takia. En ole aiemmin tutustunut sen tarinaan, mutta nyt sen tein ja kiinnostuin Maratontansseista vielä lisää. Koko maratontanssien historia ja ajatus on hengästyttävä, ja toiminee teatterilavalla erinomaisesti. Tarinassa on synkkiä teemoja ja epätoivoa, ja on kiinnostavaa nähdä, miten alunperin vuodelta 1935 oleva tarina toimii tässä ajassa. Odotan erityisesti sitä, miten vauhdikas ja kiihkeä esitys on.

← Macbeth – Tampereen Työväen Teatteri, Tero Saarinen Company
kuva © Ilkka Saastamoinen / Tampereen Työväen Teatteri

Body Notes – MimoArt Company →
kuva © Kai Kuusisto

Macbeth – Tampereen Työväen Teatteri, Tero Saarinen Company & Body Notes - Special Edition – MimoArt Company

Ensi-illat: Macbeth 13.3., Body Notes 26.3.

"Macbeth (1606) on näytelmäkirjallisuuden hurjimpia vallanhimon kuvauksia. Shakespearen tragedia Macbethin pariskunnasta, joka tähtää hallitsijoiksi keinoja kaihtamatta, koukuttaa tarkkanäköisyydellään ja ajattomuudellaan."

Macbeth ei ole suosikkejani Shakespearen näytelmistä (kuten ei ole aiempi TTT:n ja TSC:n käsittelyn saanut Hamletkaan), mutta tämä versio kuulostaa äärimmäisen kiinnostavalta. Ja Hamlet-rockmusikaali oli kovin hieno, joten uskon, että tästä Macbethistä syntyy myös vaikuttava kokonaisuus. Tarinan kertominen yhdistämällä tanssia, teatteria ja vähän sirkustakin on mielenkiintoinen yhdistelmä, josta minulla on kovat odotukset. Toteutuksen lupaillaan päivittävän klassikkoa nykyhetkeen, joka sekin kiinnostaa. Odotan erityisesti esityksen koreografiaa ja sitä, miten se kertoo tarinaa.

"Body Notes on kombinaatio tanssia, fyysistä teatteria, butoa, slapstick -komediaa, uutta klovneriaa, musiikkia sekä visuaalista sielunruokaa. Taiteellisesti kunnianhimoisen teoksen omaleimainen liikekieli yhdessä häikäisevän valo-, lavastus- ja äänimaailman kanssa rakentavat katsojille oivaltavan ja monitasoisen elämyksen, joka haastaa tuoreella tavalla taidetanssin perinteistä vakavuutta."

Näin Body Notesista jonkun version seitsemän vuotta sitten, ja pidin siitä kovasti. Liikekieli ja valaistus jäivät mieleen, ja hämmästelin sitä, mihin kaikkeen ihmiskeho oikein taipuukaan. Nyt special editionia pääsee Tanssin Talossa katsomaan kaksi kertaa, ja suosittelen oikein lämpimästi. Mikäli muistikuvani ovat oikeita, tätä katsoessa saa hengästyä, ihmetellä, nauttia ja ihastella taitavaa esiintymistä ja upeasti rakennettua kokonaisuutta. Odotan erityisesti sitä, miten Body Notes sopii seitsemän vuoden takaisiin muistoihini siitä.

Populaarimusiikkia Vittulajänkältä – Rovaniemen Teatteri
kuva © Rovaniemen Teatteri


Ensi-ilta 23.2.

"Viisivuotiaan Matin ja Niilan ystävyys sinetöidään leikkikentällä räkää syömällä. Siltä seisomalta he nousevat kahdestaan turistibussiin, vakaana aikomuksenaan matkustaa Kiinaan. Sillä sinne maailma päättyy, niin on Matin isä opettanut. Menee jokunen vuosi ja Niila saa serkuiltaan Beatlesin singlen: Rock’n’Roll Music. Pojat laittavat sen soimaan. Rysähdys! Ukkonen iskee huoneeseen eikä maailma ole enää sama. Vain jäidenlähtö Tornionjoesta vetää tälle vertoja. Matti ja Niila perustavat bändin."

Tämä kasvutarina on minulle nimeään lukuun ottamatta vieras, vaikka minun on kyllä pitänyt lukea Mikael Nimen romaani jo monta vuotta. Kasvaminen, musiikin voima, pienen paikkakunnan ihmiset ja oman jutun löytäminen sekä ystävyys ovat teemoja, jotka kiinnostavat ja joista kertovissa tarinoissa on usein lämpöä, huumoria ja koskettavia hetkiä. 60- ja 70-luvulle sijoittuva näytelmä kertoo nuorista, unelmista ja rokcmusiikista, joka kuulostaa siltä, että luvassa on sekä vauhdikasta menoa että tunnistettavia hetkiä. Nuoruus on kiihkeää, hämmentävää ja tärkeää aikaa, ja siihen on helppo samaistua. Niinpä odotankin erityisesti sitä, millaista kuvaa lapsuudesta ja nuoruudesta esitys lavalle loihtii.

Hyvästi Mansikki – Tampereen Työväen Teatteri, Näty
kuva © Tampereen Työväen Teatteri

Hyvästi Mansikki – Tampereen Työväen Teatteri

Ensi-ilta 17.1.

"Ne kansankomedian tutut hahmot, tiedäthän. Köyhä pientilallinen, ison talon isäntä, opettaja, kauppias, höveli kulkuri, huonomaineinen nainen, se lapsi joka pääsee oppikouluun, ja se jonka kohtalona on ryhtyä tilan töihin. Juurevassa tarinassa kaikki kokevat muutoksen viiman, kukin tavallaan. Miltä oma maa tuntuu? Ja miltä sen menettäminen? Henkilöhahmojen kohtaloissa kiteytyy 1900-luvun suuri suomalainen rakennemuutos: kaupungistuminen, maaltapako, maastamuutto, syrjäseutujen kurjistuminen. Maaseudun pieneläjän sielunmaisemaa määrittää sidos maahan – ilman juuriaan hän on pelkkä numero tilastoissa."

Jouko Puhakan 1969 kantaesitetty Hyvästi Mansikki saa TTT:n ja Tampereen yliopiston näyttelijäopiskelijoiden käsissä uuden tulkinnan 2020-luvun hengessä. Itse maaseudun asukkaana ja maatilalla kasvaneena suhtaudun mielenkiinnolla kaikkiin sellaisiin tarinoihin, joissa maaseutu on enemmän tai vähemmän keskiössä. Maaseudun autioituminen, kaupungistuminen, peltojen pistäminen pakettiin ja elämäntapojen muuttuminen on asia, jonka käsittely teatterissa siis herättää heti kiinnostuksen ja houkuttelee katsomoon. Nuoren esiintyjäjoukon tarttuminen juuri tähän näytelmään ja juuri näihin teemoihin tuonee esitykseen uudenlaisia tasoja ja mainioita näkökulmia. Odotan erityisesti sitä, millaisina maaseutu ja sen asukkaat esityksessä nähdän.

Nollaneljäviisi – Vaasan kaupunginteatteri
kuva © Vaasan kaupunginteatteri

Nollaneljäviisi – Vaasan kaupunginteatteri

Ensi-ilta: 22.2.

"Pasi Lampelan draama ”Nollaneljäviisi” on väkevä tarina perheestä, jossa kamppaillaan riippuvuuden kanssa. Nuori aikuinen Mira yrittää aloittaa raittiin elämän haparoivin askelin, ja mukaan kietoutuvat niin hänen äitinsä, veljensä, ystävänsä ja äidin miesystävän elämät."

Riippuvuus, siitä irti pääseminen, perhe ja varovaiset unelmat ovat kaikki teemoja, joista olen nähnyt monta väkevää, kauniisti kerrottua tarinaa. Tämä Pasi Lampelan näytelmä ei ole minulle ennestään tuttu, mutta toivottavasti myös Nollaneljäviisi onnistuu kertomaan teemoistaan onnistuneesti ja kasvattamaan sekä tarinansa että hahmonsa kokonaisiksi. Perhetarinoissa, kuten jo aiemmin todettu, on oma viehätyksensä, ja ihmissuhteiden, nimen omaan (myös) muiden kuin romanttisten, kuvaaminen lavalla on kiinnostavaa ja pitää otteessaan. Nollaneljäviiden esittelytekstin perusteella ajattelen tämän olevan syvälle menevä draama, ja sellaisethan minun mieleeni eniten ovat. Odotan erityisesti sitä, miten tarinan ihmissuhteet tuodaan lavalle.

The Prom – Skene musiikkiteatterikoulu

The Prom – Skene musiikkiteatterikoulu & Rantasalmen nuorisoteatteri

Ensi-illat: Skene-Prom 15.5., Rantasalmen Prom 19.4.

"Neljä hiipuvaa Broadway-tähteä etsii epätoivoisesti keinoja parantaa julkista imagoaan. Sosiaalisen median kautta he kohtaavat Emman, teinin Indianan pikkukaupungista, jonka koulutanssiaiset peruttiin, koska hän aikoi osallistua niihin tyttöystävänsä kanssa. Nelikko päättää auttaa Emmaa päästäkseen taas otsikoihin ja matkustaa Indianaan korjaamaan tilanteen. Tanssiaiset kuuluvat kaikille!"

The Prom-musikaalia saadaan ihastella kahden nuorten teatteriryhmän esittämänä, kun sekä Skenen musiikkiteatterikoulu että Rantasalmen nuorisoteatteri tarttuvat tähän tanssiaistarinaan. Olen kuunnellut musikaalin Broadway cast recordingia siitä saakka, kun se julkaistiin, ja tykkään sekä biiseistä, tarinasta että hahmoista. Promista on myös leffaversio, joka löytyy Netflixistä, mutta se ei ehkä täysin onnistunut näyttämömusikaalin sovittamisessa elokuvamuotoon. Tosin mukana on ihana Andrew Rannells, joten jo hänen takiaan leffaa on kiva katsoa. Mutta näyttämölle tämä alunperin on tehty ja siinä musikaali toimineekin parhaiten. Suloinen rakkaustarina, teatterin taika, uskallus olla oma itsensä ja pitää kiinni oikeuksistaan, yllättävät ystävyydet ja mainio musa, se Promissa hurmaa ja sitä saadaan siis tosiaan nauttia peräti kahden ryhmän voimin nyt keväällä. Mahtavaa saada The Prom Suomeen, ja mikä parasta, juuri nuorten esittämänä!