lauantai 19. elokuuta 2017

Risto Räppääjä ja villi kone @ Taivallahden kesäteatteri

Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Taivallahden kesäteatteri!
kuvat © Taivallahden kesäteatteri
Risto Räppääjä ja villi kone valloittavat Taivallahden kesäteatterissa 30.8. asti.

Rauha-täti (Birgitta Taussi) on huolissaan, kun kaikki nuoret ovat kuulemma Messengerissä vai mikä Kissingeri se nyt oli ja Risto (Valtteri Gunev) ei siellä vielä ole. Niinpä Rauha hankkii Ristolle tietokoneen ja on varma, että runojahan se poika siellä huoneessaan rustaa, kun kerran viihtyy omissa oloissaan. Vähän toisenlainen meno kyllä Ristolla on. Naapurin Nelliä (Kreetta Kiviniemi) suututtaa kun Risto ei tahdo lähteä hänen kanssaan uimaan tai aikaa viettämään. Tämäpä ei kuitenkaan haittaa, sillä teinitähti-laulajapoika Ville Pyry (Pietari Panula) ihastuttaa niin Nelliä kuin muitakin fanityttöjään. Rauha-tätiä taas ihastuttaa herra Lindberg (Taneli Läykki).

Tässä oli juuri oikeanlaista menoa ja meininkiä, joka upposi varsinkin yleisössä esitystä ihastelleisiin lapsikatsojiin sekä myös minuun ja varmasti muuhunkin vähän vanhempaan katsojakuntaan. Laulua oli paljon, tanssia myös, ja lavalla tapahtui koko ajan. Hahmoista oli helppo pitää ja esityksen huumori sai sekä lapset että aikuiset nauramaan. Lavastus toimi hyvin ja hyvin mahtuivat samalle lavalle sekä tukkilaiset että Riston tyypit.

Olen nähnyt ehkä yhden tai kaksi Risto Räppääjä-leffaa enkä yhtään tiedä, mitä kaikkea Ristolle ja muille onkaan tapahtunut, mutta juonta oli helppo seurata kun periaatteessa tiesi ketä nämä tyypit ovat. Ja vaikka ei olisikaan tiennyt, niin tarinan kannalta oleellinen tuli nopeasti selväksi, vaikkei hahmojen aikaisempia sattumuksia tietäisikään. Juonessa riitti tapahtumia ja se kulki sujuvasti eteenpäin, hetkeksikään ei tullut tylsää ja juonenkäänteitä odotti innolla. Onneksi meikäläinen ei sentään noin innoissaan ole tietokoneista, vaikka välillä saatan jämähtää pidemmäksi aikaa ruudun ääreen.


Ville Pyryn konsertissa oli kyllä sellaista meininkiä, että se olisi voinut olla kenen tahansa (teini)tähden keikalta. Sä oot kiva (tai mikä hänen hittibiisinsä nimi onkaan) taas kuulosti vähän niiltä hiteiltä, joita radioissa aina soi. Minuun iski eniten biisin koreografia, jonka Pietari Panula hienosti tanssi muutaman kerran. Ja olipa muuten taitavia ja vauhdikkaita tanssikohtauksia muutama muukin, ilo katsella kun lavalla mennään eikä meinata. Ja volttikin heitettiin, siitä vastasi herra Lindberg.

Lavalla oleva porukka tekee hyvää työtä, Kreetta Kiviniemi ja Valtteri Gutev saavat hahmoistaan esiin monta puolta ja ovat lavalla varman ja rennon oloisia. Birgitta Taussin Rauha on sympaattinen ja hauska hahmo, jonka teknologiatietämys tai siis sen puuttuminen muistuttavat minua arkielämän Rauha-tädeistä. Taneli Läykki on mainio herra Lindberg, jonka tietokoneinnostus kruunaa hahmon onnistumisen. Pietari Panulan Ville Pyryllä riittäisi taatusti faneja oikeassakin elämässä.

Kokonaisuutena siis oikein onnistunut ja viihdyttävä, lapsiyleisö näytti olevan haltioissaan ja vieressäni istuneiden pikkukatsojien suusta kuului vähän väliä kehuja. Näyttelijöiden ääni, varsinkin lauluissa, kuului eturiville huonommin kuin viidennelle riville, josta katsoin tukkilaisia, mutta eturiviin vauhti ja energia välittyivät selvästi. Mistä tahansa katsottuna tätä on varmasti kuitenkin hauska ja mukava seurata.


Tukkijoella @ Taivallahden kesäteatteri

Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Taivallahden kesäteatteri!
kuvat © Kai Keränen
Taivallahden kesäteatterissa vierailin ensimmäistä kertaa viime vuonna, tänä vuonna sitten uudestaan ja luvassa oli tukkilaisromantiikkaa Tukkijoella-esityksen muodossa.

Tukkilaisporukka, johon kuuluvat Turkka (Taneli Läykki), Huotari (Pietari Panula), Oterma (Arto Kinnunen) ja Kasuri (Teemu Kärkkäinen), saapuu paikkakunnalle, jossa heidän joukkoonsa liittyy myös Tolari (Juha Lehtonen). Talokas Pietola (Kari Pietinen) ei voi sietää tukkilaisia, mutta hänen tyttärensä Katri (Kirsi Mäkelä) iskeekin silmänsä Turkkaan. Katriin on mieltynyt myös kruunun palvelija Rättäri (Antti Rytsölä). Pakkaa sekoittavat velkakirjat ja kadoksissa olevat rahat, mutta lopulta kaikki kääntyy hyvin.

Enpä tiennyt tämän juonesta tai hahmoista mitään, vaikka klassikkohan tukkilaistarina on ja monet laulut minäkin olen kuullut, en vaan ole tiennyt että ne ovat tästä. Vielä niitä honkia humisee on yksi lempparilauluistani ja se soi komeasti esityksessä pariinkin otteeseen. Laulukohtaukset soivat hienosti ja reipasta tanssahteluakin nähtiin monessa kohtauksessa. Tukkilaiset olivat valloittavia ja esityksessä riitti vauhtia sekä taitoa.

Lempparihahmokseni nousi hurmaava Turkka, joka oli rehellisen ja ystävällisen oloinen, vaikka muut häntä epäilivätkin kaikenlaisesta. Taneli Läykki tekee hyvän roolin ja laulaa ja liikkuu lavalla luontevasti. Myös Huotaria näytelleen Pietari Panulan laulua ja tanssia oli ilo kuunnella ja katsella, samoin joukkokohtauksissa koko porukkaa, joka pelasi hienosti yhteen. Kalle Kotilaisen Kustaasta pidin myös, kuten Milana Misicin Annista ja Kari Pietisen Pietolasta. Hyvä porukka mukana, kiva katsoa kun lavalla osataan tehdä viihdyttävää ja nautittavaa kesäteatteria.

Tukkilaistunnelma ja aikakauden piirteet tulivat hyvin esille ja näytelmän kieltä oli kiva kuunnella. Hahmojen vaatekappaleita ihailin mielelläni ja muutenkin koko lavan ulkoasu vei suoraan tukkipoikien aikaan. Tanssikoreografiat sopivat esitykseen ja haitarin (Seppo Sarén) soitto antoi sujuvasti tahtia lauluille ja tansseille.

Esityksen aikana saatiin niin sadetta, tuulta kuin lopulta aurinkoakin, mutta tunnelma pysyi korkealla säästä huolimatta eikä katsojilla ollut katoksen suojissa mitään hätää. Onneksi ei sentään satanut kovin pitkään, niin näyttelijätkään eivät joutuneet kauaa sateessa esiintymään. Kokonaisuudessaan Tukkijoella oli hauska, vauhdikas, viihdyttävä ja valloittava esitys, jota oli mukava käydä katsomassa ja jonka pariin voisin uudestaankin suunnata.


keskiviikko 16. elokuuta 2017

Helsingin kaupunginteatterin näytäntövuoden 2017-2018 avajaiset

Tilaisuuden juonsi perinteisesti näyttelijä Antti Timonen.
kuvat ilman muuta merkintää © Susanna Salmi

Myrskyluodon Maija


© Johanna Salmi
© Johanna Salmi
Helsingin kaupunginteatteri avasi näytäntövuotensa 14.8., ja tällä kertaa peruskorjatussa, 50-vuotta täyttävässä teatteritalossa. Tätä hetkeä on todellakin odotettu ja innoissani astelin sisään tuttuun taloon. Pääsimme kurkistamaan kulissien taaksekin, ja kiersimme pieneltä näyttämöltä lavastamon ja puvustamon kautta parvekelämpiöön. Tilat näyttivät hienoilta ja kaikkialla näkyi uusia maalipintoja, uutta teatteritekniikkaa ja peruskorjauksen vaikutuksia henkilökunnan tiloihin.

Mannerheim ja saksalainen suudelma
Kultainen vasikka
Seuraavaksi siirryimmekin tuttuun suuren näyttämön katsomoon, jossa on monet kerrat istuttu ihailemassa hienoja esityksiä, ja varmasti ihaillaan jatkossakin. Nyt esitellyssä ohjelmistossa oli monta sellaista juttua, jotka varmasti herättävät suuria tunteita ja kutsuvat katsomoon useammankin kerran.

Makupalojen joukosta minua kiinnostivat eniten toki juhlavuoden musikaali Myrskyluodon Maija, josta nähtiin lavalla hienoja ja lupaavia pätkiä, sekä pienen näyttämön Suomen hauskin mies, jota odotan tosi paljon. Muita kiinnostavia ovat uusintaensi-iltansa saava Peppi Pitkätossu, tanssiteatteriesitys Aikuisten joulukalenteri, Arena-näyttämöllä nähtävä Palkkamurhaajan painajainen sekä Lillanin Robert Jägerhorn - På riktig?

Hansu ja Pirre - mieleni minun tekevi
Suomen hauskin mies
Palkkamurhaajan painajainen
Red Nose Company & Teatteri Quo Vadis - Juoksuhaudantie, vierailuesitys Arena-näyttämöllä
© Johanna Salmi
Det ordnar sig, sapiens!

Esitysmakupalojen jälkeen siirryimme lämpiöön, jossa medialla oli mahdollisuus haastatella ja kuvailla teatteriporukkaa. Kameraan ei tällä kertaa tarttunut yhtään kuvaa, mutta muutaman tutun kanssa juteltiin hetkinen ennen kuin lähdettiin teatterilta ihastellen lämpiön ikkunoista näkyvää vihreää puistomaisemaa. Ensiviikon lauantaina on vuorossa ensimmäinen esityskokemus tässä talossa pitkästä aikaa, kun suuntaan Myrkyluodon Maijan maailmaan. Siihen asti maltan kyllä odottaa, vaikka "kotiin" olisikin mahtava palata niin pian kuin mahdollista.

Kiitos HKT avajaisista, oli kivaa, kuten aina!

Robert Jägerhorn - På riktig?
Arvoituksellisia muunnelmia
ShedHelsinki - Prinsessa Ruusunen - Paluu tulevaisuuteen
© Johanna Salmi

perjantai 11. elokuuta 2017

Hel-YA!

Pääsin tapahtumaan kutsuvieraana, kiitoksia kutsusta!
kuvat Susanna Salmi
Helsingissä, ravintola Lämmössä, järjestettiin viime lauantaina eli 5.8. Hel-Ya! - Helsinki Young Adult Literary Convention. Ohjelma alkoi kello 13.15 englanniksi keskustelulla tarinamaailmojen syntymisestä ja keskustelemassa olivat Mintie Das, Emmi Itäranta, Salla Simukka, Johanna Valkama ja Erika Vik. Täytyy myöntää että ensimmäinen paneeli meni minulta vähän oli, saavuin paikalle juuri ohjelman alkaessa enkä heti ehtinyt keskittymään panelistien jutteluun. Muutama kiinnostava lause hahmojen rakentamisesta kuitenkin tavoitti korvani.

Seuraava paneeli koski sitä, kuka kirjoittaa ja kenelle, mutta tämän paneelin aikana keskityin lähinnä maistelemaan kahvilan antimia ja ostamaan kirjoja (vaikkei minun pitänytkään ostaa mitään, hups), joten osa jutuista meni hieman ohi. Kiinnostavalta vaikutti keskustelu kuitenkin, ja hyviä puheenvuoroja. Keskustelemassa siis Antti Halme, Siri Kolu, Aki Parhamaa, Anders Vacklin, Elina Rouhiainen ja Anri Väre Lukufiilis-lehdestä.


Kello 14.45 Mintie Das haastatteli brittikirjailija Holly Bournea Skypen välityksellä. Ääni pätki paikoitellen, mutta suurin osa asioista tuli selväksi ja tästä haastattelusta inspiroituneena ostin eilen Bournen Oonko ihan normaali?-kirjan.

15.15 alkoi minua eniten kiinnostavin osuus, eli Haluatko kirjailijaksi?-kokonaisuus. Minähän muuten haluan, olen aina halunnut ja varmasti aina tulen haluamaankin, joten kuuntelin suurella mielenkiinnolla mitä aiheeseen liittyen puhuttiin. Kiinnostavaa ja kannustavaa, tarinaideoita hahmottuu päässäni koko ajan ja ehkäpä joskus joku niistä pääsee kirjan sivuille asti.


Seuraavaksi ohjelmassa oli pidempi tauko, jolloin tutustuin ostamiini kirjoihin ja mutustelin kahviosta ostamaani omenapiirakkaa. Ohjelma jatkui englanniksi keskutelulla siitä, mikä YA:ssa on parasta. Keskustelemassa olivat Mintie Das, Emmi Itäranta, Juuli Niemi, Elina Rouhiainen, Salla Simukka ja Salla Juntunen. Kiinnostavaa keskustelua tässä(kin) paneelissa ja osittain samoja ajatuksia YA:sta ja kirjallisuudesta ylipäätään kuin minullakin.

Viimeisenä keskusteltiin fantasiasta tänään, ja siitä puhuivat Katri Alatalo, Sini Helminen, Elina Pitkäkangas, Erika Vik ja Nea Ojala. Hyviä pointteja ja mielenkiintoisia juttuja nousi esiin, keskustelu olisi jatkunut varmaan pitempäänkin mutta paljoa ehti paneelissa tulla nytkin asiaa. Tämän jälkeen olisivat vielä olleet Elina Rouhiaisen Muistojenlukijan julkkarit, mutta minun täytyi suunnata kirjojentäyteisen päivän jälkeen kohti kotia ennen niitä.

Kokonaisuutena kiva ja mielenkiintoinen tapahtuma, kaikkea oli sopivasti ja ohjelma oli kiinnostavaa koko ajan. Salin takaosaan ei ihan kaikki kuulunut, mutta jos keskittyi pelkästään panelistien puheeseen niin keskusteluja oli helppo seurata. Kirjailijavieraat oli valittu hyvin ja paneeleissa ei ollut hiljaisia hetkiä vaan juttua riitti ja olisi välillä riittänyt enemmänkin kuin mitä rajatun ajan sisään mahtui. Hauska päivä kirjojen parissa, toivottavasti tapahtumaa vietetään vielä monta kertaa.

maanantai 31. heinäkuuta 2017

Muistojenlukija (Elina Rouhiainen)

Luin kirjan arvostelukappaleena, kiitos Tammi!

Elina Rouhiaisen Muistojenlukijan julkaisua juhlitaan 5.8. Ravintola Lämmössä.

16-vuotias Kiuru näkee ihmisten muistot lintuina. Hän tapaa yllättäen joukon ihmisiä, joilla heilläkin on samankaltaisia voimia. Romaniveljekset Dai ja Nelu sekä intialaistaustainen Bollywood tuovat Kiurun maailmaan uuden ulottuvuuden. Myös Kiurun pitkäaikainen ihastus, rakas ystävä Samuel liittyy mukaan porukkaan. Pikku hiljaa salaisuudet ja arvoitukset alkavat selvitä. Mikä ihme on Väki? Mihin kaikkeen Kiuru, Dai ja muut pystyvätkään? Kuka on Punainen?

Muistojenlukijassa on paljon asioita, joista pidän todella paljon. Sujuva, mukaansatempaava tarina ja aidon tuntuiset tapahtumat saavat lukemaan aina yhden sivun lisää, vivahteikkaat, kiehtovat hahmot herättävät kiinnostuksen tutustua heihin tarkemmin ja Rouhiaisen taitavasti kirjoittamat sanat ja lauseet muodostavat ihastuttavan, jännittävän, hauskan ja eloisan kokonaisuuden. Muistojenlukijaa on miellyttävä lukea, koska kirjan tapahtumat kulkevat niin luontevasti ja hyvässä tahdissa, että lukemisen rytmi pysyy yllä koko ajan ja kirja onkin huomaamatta luettu ihan muutamassa hetkessä.

Yleensä minun on tosi helppo valita suosikkihahmo, koska joku hahmoista erottuu edukseen rivien välissä ja muiden hahmojen silmissä. Tällä kertaa en yhtään tiedä, kenestä pidin eniten, eikä se haittaa mitään. Mahtavaa, että tarinassa on monta kivaa tyyppiä! Kiuru on hieno päähenkilö, hänessä on monta puolta ja häneen on osittain myös mutkatonta samaistua. Samuelista minulla riittäisi paljonkin sanottavaa, mutta sanotaan nyt vaikka että miten mielenkiintoinen, arvoituksellinen ja hurmaava tyyppi, joka muuttuu paljon tarinan aikana, vai muuttuuko sittenkään? Ehkä Samuelista vain paljastuu asioita. Hurmaava on myös salaperäinen Dai, joka on kirjoitettu vastustamattoman hyvin. Bollywoodista pidin paljon, hän on valloittava persoona.

Olen tänä vuonna lueskellut suomalaisten kirjailijoiden young adult-kirjoja enemmän kuin ennen, sillä yleensä luen ulkomaan kirjoittajien suomennettuja teoksia. Ilahduttavan moni kirja on hurmannut ja vakuuttanut, mutta Muistojenlukija nousee (tällä hetkellä ainakin) ykköseksi, sillä pidin siitä kovasti ja haluaisin hetinyt tietää, mitä jatkossa tapahtuu. Ihastuttava on kaikesta tarinan vauhdikkuudesta, jännittävyydestä ja juonenkäänteistä huolimatta se sana, jolla Muistojenlukijaa kuvailisin. Vahva ystävyys, uudet kokemukset, pelko ja kiihtymys, rakkaus, kesäinen Helsinki ja nuorten ihmisten ilo ja suru voittavat minut puolelleen helposti, enkä malta odottaa, että saan tietää miten tarina jatkuu.

keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

Hyvät siskot! @ Lahden Uusi Kesäteatteri

kuvat © Juha Tanhua
Laukesin viimevuotinen Mökkinaapurit vakuutti minut siitä, että näiden juttuja kannattaa käydä katsomassa useamminkin. Tämän vuoden esitys, Hyvät siskot, kertoo naisten äänioikeustaistelusta. Siskokset Ulrika (Anni Kajos) ja Helga (Annamaria Karhulahti) liittyvät Ellenin (Linda Hämäläinen) johtamaan naisasialiikkeeseen, joka ajaa Suomen naisille yhtäläisiä oikeuksia riippumatta siitä, keitä he ovat, ovatko he naimisissa, köyhiä tai varakkaita. Siskosten miehet Väinö (Panu Kangas) ja Anselmi (Osku Ärilä) joutuvat toteamaan, että viaton "harrastus" onkin isompi juttu.

Suomalaisten naisartistien musiikki soi ja lavalla naiset puolustavat oikeuksiaan ja muuttavat maailmaa. Mahtavaa! Naisenergia vyöryy katsomoon välillä sellaisella voimalla, että kylmät väreet kulkevat iholla. Heti alussa Kaija Koon Supernaiset kajahtaa vahvana lavalla ja periksiantamaton, voimakas meininki jatkuu alusta loppuun asti. Musiikki sopii tarinaan loistavasti, ja tykkäsin etenkin Siskoni, Rakasta, kärsi ja unhoita, Naiset ensin, Venäläinen ruletti ja Illanpilaaja-biiseistä.

Näyttelijät tekevät kaikki vahvaa työtä, lempihahmoa en pysty valitsemaan kun kaikissa tyypeissä oli jotain hyvää ja hienoa ja kivaa mistä tykkäsin. Hyvin yhteenpelaava ja toimiva, taitava porukka lavalla, heitä oli ilo katsoa. Katu-klubi esityspaikkana oli myös kiinnostava ja toimikin oikein hyvin, hyvä tunnelma ja kiva paikka.

Kiinnostavaa ja ajatuksia herättävää teatteria. Suomen (ja maailman) historian tärkeitä tapahtumia, joista kuitenkin on jo niin kauan, että esimerkiksi äänioikeutta ja naisministerejä ja vaaleissa ehdolla olevia naisia pitää itsestäänselvyytenä, vaikka niin ei ole aina ollutkaan. Minä sain äänestää tänä vuonna ensimmäistä kertaa, ja se oli jännittävää. Aion tästä eteenpäinkin varmasti käyttää äänioikeutta, jonka eteen on tehty töitä.


keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Akseli ja Elina @ Joka-teatteri

Näin esityksen medialipulla, kiitos Joka-teatteri!
kuvat Joka-teatterin facebook-sivuilta
Täällä Pohjantähden alla-romaanista sovitettu Akseli ja Elina sai ensi-iltansa Jokelan kesäteatterissa 16.7.

Tämä alkaa tunnetuilla sanoilla, nimittäin "alussa olivat suo, kuokka ja Jussi", jotka nähdään myös lavalla. Jussi Koskela (Veikko Martiskainen) rakentaa torppaansa ja elelee Pentinkulmalla vaimonsa Alman (Riitta-Liisa Martiskainen) ja lastensa kanssa. Lapsista vanhin, Akseli (Sami Karppanen) ihastuu tarinan edetessä Kivivuoren perheen tyttäreen Elinaan (Pihla Valjakka). Elämä etenee Pentinkulmalla, koulu ja työväentalo rakennetaan ja ihmiset alkavat pikkuhiljaa ajatella niitä ajatuksia, jotka määrittävät heidän puolensa tulevassa sisällissodassa.

En ole lukenut Täällä Pohjantähden alla-trilogiaa, mutta tämän esityksen perusteella voisin hyvinkin avata kirjan joku päivä. Erityisesti monipuolinen hahmogalleria ihastutti ja juoni oli mielenkiintoinen ja tapahtumarikas. Lempparihahmoni oli Akseli Koskela, hän on kiinnostava hahmo ja punapäällikkötulevaisuus kiinnostaa minua, ehkäpä on siis oikeasti alettava lukemaan tätä tarinaa. Muistakin tyypeistä tykkäsin, näyttelijät ovat toteuttaneet omat hahmonsa oikein toimivasti ja luontevasti.

Akselin ja Elinan ihastuminen ja rakastuminen käy selväksi heti ensimmäisistä yhteisistä kohtauksista. Kaikki pitkät katseet ja leikkimielinen kiusaaminen on luonnollisen ja uskottavan oloista eikä jää epäselväksi, mitä kumpikin ajattelee. Muutenkin hahmojen väliset jännitteet ja vuorovaikutus on näytelty selkeästi ja luonteenpiirteet toimivat kaikilla hyvin. Teatterin ympäristön puut ja maalaismaisema sopivat hyvin esitykseen ja loivat omalta osaltaan tunnelmaa, onneksi sääkin suosi ensi-iltayleisöä ja aurinko porotti koko esityksen ajan.

Varsinkin koko porukan yhteiskohtaukset olivat hienoa katsottavaa, ja lopussa kaikui komeasti Täällä Pohjantähden alla. Laurilan perheen häätökohtauksesta tykkäsin erityisesti, kuten myös hääkohtauksesta ja jokaisesta laulusta, joka esityksessä oli mukana. Tietty jännittyneisyys ja ihmisten erimielisyydet olivat aistittavissa koko ajan, ne tulivat ilmi hahmojen liikkeistä ja katseista, ja muutenkin näyttelijäporukka sai luotua erilaisia tunnelmia lavalle aina pieniä juttuja muuttamalla. Pidin tästä ja varsinkin näin Suomi 100-juhlavuoteen tämä sopi erinomaisesti!